Helsingin Sanomat. Vieraskynä. Jukka Kilpi. Maanantaina 12. huhtikuuta 2005 pääkirjoitussivulla.

Etiikka puoltaa vapautusta ylivoimaisista veloista.

“Maksukyvyttömyyslakien kehitystä on hallinnut vastakkainasettelu velkojan oikeuksien ja velallisen suojan välillä. Yhdysvalloissa ja Britanniassa yksityishenkilö voi vapautua ylivoimaisista veloista henkilökohtaisen konkurssin avulla.

Siinä velallinen menettää omaisuutensa, mutta saa jatkaa elämäänsä puhtaalta pöydältä. Manner-Euroopassa sen sijaan ylivelkaantunut on perinteisesti päässyt eroon vastuistaan vain kuolemansa kautta.

Suomessa on parhaillaan valmisteltavana maksukyvyttömyyslainsäädännön uudistaminen. Tässä yhteydessä on keskusteltu siitä pitäisikö meilläkin ottaa käyttöön velat poispyyhkivä henkilökohtainen konkurssi. Asiaa ajavat yrittäjäjärjestöjen edustajat, mutta uudistusta pohtineen oikeusministeriön työryhmän enemmistö tyrmäsi ajatuksen.

Ylivelkaantuneiden nopeaa vapautusta ovat vastustaneet myös johtavat päivä- ja talouslehdet pääkirjoituksissaan.

Vapaamielisemmän lainsäädännön vastustajat pelkäävät, että velallisten käyttäytymisen muuttuessa kevytmieliseksi yhteiskunta- ja maksumoraali murenee.

Onko tämä pelko perusteltu? Yhdysvalloissa osavaltioiden välillä on eroja siinä, kuinka nopea velat mitätöivä konkurssimenettely on tai kuinka paljon velalliselle jätetään omaisuutta ns. suojaosuutena.

Velalliselle edullinen konkurssimenettely ei tutkimusten valossa lisää konkurssialttiutta tai epärehellisten velallisten määrää. Tätä tukevat myös ne havainnot, joiden mukaan maksukyvyttömyyden taustalla eivät niinkään ole suuret velat tai keinottelu, vaan työttömyys, köyhyys, avioerot, elämäntilanteen muutokset ja talouden suhdannevaihtelut. Velkaantumista ei tavoitella ylellisen elämän tai äkkirikastumisen toivossa, vaan päivittäisistä velvoitteista selviytymiseksi.

Arkipäiväisen uurastuksen välineenä velkaantuminen ei edusta poikkeamaa tavanomaisesta yhteiskuntamoraalista. Siksi moraali ei horju, vaikka ylivoimaisista veloista vapautuminen olisi joustavaa. Maksukyvytön on häviäjä jo ennen konkurssiaan, jossa hän menettää sen, mitä vielä on jäljellä.

Taloudellisten tappioiden lisäksi konkurssi tuottaa häpeää, syyllisyyttä ja syrjintää. Tässä on tarpeeksi pelotetta rehellisille kansalaisille. Konkurssi ei ole rikos, eikä siitä tule rangaista.

Aina on kuitenkin niitä, jotka pyrkivät tietoisesti käyttämään väärin yhteiskunnan instituutioita. Siksi on myös löydetty keinot puuttua rikollisten toimintaan pitkittämättä rehellisten ihmisten ahdinkoa.

Veloista vapauttavan henkilökohtaisen konkurssin mahdollisuus ei siis ole uhka yhteiskunnalle, vaan voisi vahvistaa sitä tuomalla merkittävää hyötyä. Uuden aloituksen saaneet velalliset voisivat toimia täysivaltaisina kansalaisina. He antaisivat panoksensa kansantalouteen ja maksaisivat veroja sen sijaan, että saattavat nyt ajautua elämään sosiaaliturvan varassa.

Velkojan kannalta kysymys on tietysti vaikeampi. Tämä menettää sen saatavan, josta velallinen vapautetaan. Menetystä on kuitenkin arvioitava siltä kannalta, että velkoja yleensä ottaa tietoisen riskin myöntäessään luottoa.

Riskin ottavat ammattilaiset taloudellisen voiton toivossa. he hyväksyvät mahdollisuuden, että maksua ei ehkä koskaan tule, ja hinnoittelevat luoton sen mukaisesti. Tutkimukset ovat osoittaneet, että tiukka konkurssilainsäädäntö ei lisää velkojan mahdollisuuksia saada perittäviään takaisin.

Samoin ne paljastavat, että velkojat ovat yleensä valmiita luotottamaan uudelleen konkurssin läpikäynyttä. Tulokset kuvastavat sitä, että veloista vapauttava lainsäädäntö ei ole ristiriidassa velkojien yleisten intressien kanssa, vaikka se yksittäistapauksissa eliminoisikin velkojien oikeudet.

Velkasuhde perustuu useimmiten sopimukseen, ja sopimus on pohjimmiltaan lupaus. Jos velka mitätöidään, ei velallisen tarvitse pitää maksulupaustaan. Voiko tässä olla peruste pelolle moraalin rappeutumisesta? Kuinka pitkälle on oikein vaatia lupaajaa pysymään sanassaan?

Kysymys on aidosti eettinen, siihen ei voi vastata vain kokemusperäisen tiedon valossa. Moraaliteoriat ovat perusasiasta yhtä mieltä: lupaukset on pidettävä. Mutta ehdottominkin velvollisuusetiikka sisältää poikkeuksia tästä pääsäännöstä. Esimerkiksi mahdottomia lupauksia ei voi pitää, koska se on mahdotonta.

Toinen esimerkki on lupaus sitoutua orjuuteen. Sitä ei yleensä pidetä velvoittavana, koska orjuus alistaisi lupaajan suhteeseen, joka on ristiriidassa hänen perusoikeuksiensa ja ihmisarvon kanssa.

Rehellisten ylivelkaantuneiden pitäminen vuosia tai vuosikymmeniä kestävässä piinassa sisältää eettiseltä kannalta samoja alistavia piirteitä kuin orjuus. Näiden velallisten elämää hallitsee velkojan tahdon tyydyttäminen, usein ilman mitään mahdollisuutta maksaa takaisin kuin murto-osa kertyneistä vastuista.

Velanmaksun moraali ei poikkea muusta yleisinhimillisestä moraalista. Ihmisarvon ja yksilön perusoikeuksien kunnioittaminen tulee käydä ensimmäisellä sijalla. Eettinen tarkastelu puoltaa Suomen konkurssilainsäädännön uudistamista siten, että maksukyvytön voi saada uuden aloituksen puhtaalta pöydältä henkilökohtaisen konkurssin kautta.

Uudistus toisi meille monessa maassa hyväksi todetun ja markkinatalouteen sopivan turvaverkon olemassa olevan sosiaaliturvan rinnalle. Se parantaisi ylivelkaantuneiden ihmisoikeuksia ja edistäisi taloudellista toimeliaisuutta saattamatta yhteiskuntamoraalia kyseenalaiseksi.”

Jukka Kilpi
Kirjoittaja on liiketoiminnan etiikan dosentti, ja hän on julkaissut teoksen The Ethics of Bankruptcy (Routledge 1998).

“Rehellisten ylivelkaantuneiden pitkä piina sisältää eettiseltä kannalta samoja piirteitä kuin orjuus, toteaa Jukka Kilpi.”

Helsingin Sanomat. Vieraskynä. Jukka Kilpi. Maanantaina 12. huhtikuuta 2005 pääkirjoitussivulla. Etiikka puoltaa vapautusta ylivoimaisista veloista. (4/8 palstaa, kirjoittajan kuva).