JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm

Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määrätyt verkkoviestit.  Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen  http://www.12.fi/2004/08/19/anderssonkettunen.htm



Nettisanomat 19.08.2004




  Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! 
 
edellinen numero 

nettisanomat.com  -    nro 271 
torstaina  19.08.2004. - 
tämän numeron etusivulle! 

seuraava numero

nettisanomat.com

 
1999 alkaen
 

nettisanomat torstaina 19.08.2004. 

Jyväskylä. Pekka Kettunen teki likaisen työn -  Markku Andersson nauttii hedelmistä!

suur-jyväskylän lehti keskiviikko 11.08.2004:
"Työsuhdeasunnokseen Andersson saa edeltäjänsä Pekka Kettusen asunnon Kramsunkatu 1:ssä." 
Anderssonille huippupalkka.
Kaupunginhallituksen  maanantaina hyväksymän Jyväskylän kaupungin ja kaupunginjohtaja Markku Anderssonin (kok) välisen johtajasopimuksen mukaisesti kaupunginjohtajan kokonaispalkaksi virkasuhteen alkaessa vahvistettiin 11 500 euroa kuukaudessa. Puheenjohtaja Erkki Ikosen esitys hyväksyttiin äänin 7-5.
...
- Olen jo tällä hetkellä Suomen kaupunginjohtajista kymmenen parhaimman palkatuimman joukossa. Keskeisin kysymys on se, mitä tehdään ja se tuntuu hyvältä, että Jyväskylän asioita viedään eteenpäin ...
... 
Anderssonin mukaan Jyväskylän kaupungin taloudellinen tilanne on vain yksi hoidettavista asioista yhdessä Suomen velkaantuneimmista kunnista. Tulevan kuntajohtajan mukaan haasteet ovat monenlaiset eikä velka ole ainoa asia, jota ollaan hoitamassa.
...
Työsuhdeasunnokseen Andersson saa edeltäjänsä Pekka Kettusen asunnon Kramsunkatu 1:ssä. Työsuhdeautona tulevalla kaupunginjohtajalla säilyy tälläkin hetkellä käytössä oleva Audi A6.
Luontaisetuna on matkapuhelin- ja lankapuhelinetuudet sekä tarvittava tietokoneyhteys laitteineen virka-asunnolle.
...
suur-jyväskylän lehti keskiviikko 11.08.2004. Anderssonille huippupalkka. Hanna Vainionpää.


Lue myös!  "Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen asuu Kramsunkadulla niin kutsutussa Karpion talossa. Kettunen osti vastikään asunnon myös Helsingin keskustasta vaimonsa, finanssineuvos Anne Brunilan kanssa." Keskisuomalainen 26.04.2003. Muut lehdet. Matkalaukkujohtaminen kunnissa harvinaista. 
 

Lue myös! "Tullessaan Jyväskylän kaupunginjohtajaksi hän ensi töikseen savusti vuosikausia tiedotussihteerinä toimineen Anja Alanteen ensin pois virastaan ja sen jälkeen pois myös työsuhdeasunnosta. Tämän jälkeen talosta kunnostettiin kalliilla remontilla kaupunginjohtajan virka- ja yksityisasunto." Vittuilijasta eetikoksi. 

Lue myös! 
Pekka Kettunen ja potkut.

nettisanomat torstaina 19.08.2004. 



"Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen asuu Kramsunkadulla niin kutsutussa Karpion talossa. Kettunen osti vastikään asunnon myös Helsingin keskustasta vaimonsa, finanssineuvos Anne Brunilan kanssa." Keskisuomalainen 26.04.2003.


ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!



Torstaina 19.08.2004. 

Gary Cooper ja Crace Kelly.
High  Noon.
Western-klassikko, jonka Fred Zinneman ohjasi vuonna 1952. "Mua älä hylkää oma armain..."

Tv2:ssa sunnuntaina 22.08.2004 klo
11.30!
Lue esittely vuodelta 2001: HIGH  NOON.  

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.


High Noon.  Kuva: Pertti Manninen. 


"Mua älä hylkää oma armain..."
Perustuslaki jatkuu ...

Iltalehti keskiviikkona 18.08.2004.
Leif Salmén-kolumni.
Kenen valta?

Lukijan palsta.
Poliitikot pelkäävät kansanäänestystä? Nimimerkki Kapinako avuksi?
Pääministeri tekee virheen. Antti Pesonen.

Ilta-Sanomat keskiviikkona
18.08.2004. Lukijat.
EU-kansanäänestys vai ei? Antti Pesonen.
Kansanäänestystä ei tarvita. Tapani Luoma.

Lähetettyjä:

ASUKASLIITON MUUTOSESITYS LÄPI ASUMISTUKI- LAKIESITYKSEEN.

Eroakirkosta.fi -sivuston kautta kirkosta eroaminen on ollut koko alkuvuoden hyvin tasaista.  


ILMOITA ILMAISEKSI:
LINKKI UUSIMPIIN! 
Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! 

Kesäkalenteri 2004  Näyttelyt Suomen kartalla!


 12.8.-12.9.2004   
Forssan kansainväliset mykkäelokuva-
festivaalit 27.-29.8. 2004.
 
 
Photoplay
 
Uusin lehti Arkistohaku Depis Elokuva Gallup Imagine Kaupunkikuva Kuvagalleria Lehdet Liikunta
Opetus Perhe Politiikka Sota ja rauha Tv ja radio Talous Työtä Valokuva Velka Viikon kuva
 
  Etusivu Torstaina 19. elokuuta 2004. Numero 271. Torstai on toivoa täynnä!  
 

Tänään
19.08.2004
 
 

nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com

 

 

 
Viikon linkki
 
   
 
 
Sodan kuva
 
   
 
 
Kuvagalleria
 
   
   
   
   
   
   
Torstaina 19.08.2004. Tänään torstaina Bisquit 60. "Olen siinä kierteessä, jossa tuntuu, että olen kirjoittanut kaikista asioista jo. Maailma on paljon sekavampi kuin 1970-luvulla, jolloin Kekkonen ja Neuvostoliitto hallitsivat. Ehkä melun pitäisi kasvaa vielä suuremmaksi, jotta lakoninen teksti taas huomattaisiin." Seppo Ahti, 60.
 
Mitä sinä haluat? Torstaina 19.08.2004. Pääkirjoitus: Pääministeri Matti Vanhanen. Ylen radiouutisissa sunnuntaina 15.08.2004 klo 17.30.
"... perussopimus tai perustuslaki, miksi sitä halutaankin kutsua..." Pääkirjoitus.
 
Torstaina 19.08.2004. Historia. Kungens hemliga krigsplan sprack.  1854. "Kanonerna dundrade vid Bomarsunds fästning på Åland denna dag för 150 år sedan. Sverige skulle förhålla sig neutralt i kriget - men i hemlighet smidde kung Oscar I planer på att med hjälp av England och Frankrike återta Finland från Ryssland. 
Just när kungen trodde att möjligheten kommit slöts fred mellan partierna i Krimkriget." Aftonbladet Söndag 15 augusti 2004. Herman Lindqvist. Kungens hemliga krigsplan sprack.
Så kunde en löpsedel ha sett ut den 15 augusti 1854. 
 
Torstaina 19.08.2004. Jyväskylä. Pekka Kettunen teki likaisen työn -  Markku Andersson nauttii hedelmistä!  "Työsuhdeasunnokseen Andersson saa edeltäjänsä Pekka Kettusen asunnon Kramsunkatu 1:ssä." suur-jyväskylän lehti keskiviikko 11.08.2004. Anderssonille huippupalkka.
Lue myös!  "Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen asuu Kramsunkadulla niin kutsutussa Karpion talossa. Kettunen osti vastikään asunnon myös Helsingin keskustasta vaimonsa, finanssineuvos Anne Brunilan kanssa." Keskisuomalainen 26.04.2003. Muut lehdet. Matkalaukkujohtaminen kunnissa harvinaista.  
Lue myös! "Tullessaan Jyväskylän kaupunginjohtajaksi hän ensi töikseen savusti vuosikausia tiedotussihteerinä toimineen Anja Alanteen ensin pois virastaan ja sen jälkeen pois myös työsuhdeasunnosta. Tämän jälkeen talosta kunnostettiin kalliilla remontilla kaupunginjohtajan virka- ja yksityisasunto." Vittuilijasta eetikoksi. 

Lue myös! 
Pekka Kettunen ja potkut.
 
Torstaina 19.08.2004. Elokuva. Gary Cooper ja Crace Kelly. High  Noon. Western-klassikko, jonka Fred Zinneman ohjasi vuonna 1952. "Mua älä hylkää oma armain..."
Tv2:ssa sunnuntaina 22.08.2004 klo 11.30!
Lue esittely vuodelta 2001: HIGH  NOON.  
 
Thursday August 19 2004 Guardian Unlimited
Everybody out Cartoon: Steve Bell on George Bush's presidential campaign. Latest Guardian cartoons
"FLORDA NATIONAL GUARD OUTA FLORDA NOW - TROOPS OUTA YURP NOW - MOGDADA AL SADR OUTA IRAQ NOW"
 
  Thursday August 19 2004 Guardian Unlimited
Doubts over Sadr peace deal

Iraqi army prepares for Najaf assault.
US forces kill two in Abu Ghraib riot
Iraq chooses first assembly
Special report: Iraq
 

 
"Experience the Reality". 
Kuva: Pertti Manninen.
Torstaina 19.08.2004. Irak. Taistelut jatkuvat Najafissa: Moqtada al-Sadr pitää pilkkanaan niin miehittäjää kuin väliaikaishallintoakin. Verilöyly jatkuu. Muuten: Irakin hallinnon pystytys jatkuu.  Ensimmäisessä vyöryssä: Kaadot Irakin armeijasta kymmeniä tuhansia. Surmat siviiliväestöstä,  irakbodycount.net tarkentuneet yli kymmeneksi tuhanneksi. Kaadot liittoutumasta satoja. Tuhannen rajakin on mahdollisesti jo ylitetty, ainakin kun palkkasoturit lasketaan mukaan. Väliaikaishallinnonpystyttämisen jälkeen:  Satoja taistelijoita ja siviilejä on kuollut. Tappaminen jatkuu.
 
 
Torstaina 19.08.2004. Näyttely. Bangladesh ja demokratia- valokuvanäyttely Helinä Rautavaaran museossa 12.8.-12.9.2004 Näyttelyn aiheina ovat vuonna 1971 käyty itsenäisyyssota, tämän jälkeen jatkunut taistelu demokratiasta, naisten ja lasten asema sekä bangladeshilainen arki. Bangladesh ja demokratia- valokuvanäyttely.
 
Photoplay Torstaina 19.08.2004. Elokuva. Forssan kansainväliset mykkäelokuvafestivaalit järjestetään viidennen kerran 27.-29.8. 2004. Festivaalin sydämenä on idyllinen keskuskatu Loimijoen rannassa.  
Tänä vuonna festivaaleilla päästään ihailemaan aikansa kohutuimman ja kiistellyimmän naistähden, Greta Garbon vetovoimaa. Garbon elokuvista festivaaleilla nähdään Flesh and the Devil (1926), The Mysterious Lady (1928) ja A Woman of Affairs (1928).
Garbo mykistää Forssassa.
 
Torstaina 19.08.2004. Perustuslaki jatkuu ...
Iltalehti keskiviikkona 18.08.2004. Leif Salmén-kolumni. Kenen valta?
Lukijan palsta. Poliitikot pelkäävät kansanäänestystä? Nimimerkki Kapinako avuksi? Pääministeri tekee virheen. Antti Pesonen.
Ilta-Sanomat keskiviikkona 18.08.2004. Lukijat. EU-kansanäänestys vai ei? Antti Pesonen. Kansanäänestystä ei tarvita. Tapani Luoma.  
Lue myös!
Lipponen ja Vanhanen  - oligarkia oligarkian sisällä.
 

Torstaina 19.08.2004. Tampereen Komediateatterin lasten kesänäytelmä "VAAHTERAMÄEN EEMELI" on tehnyt lasten kesäteatterin yleisöennätyksen. Eemeli löi Pepin.

 
Torstaina 19.08.2004.  ASUKASLIITON MUUTOSESITYS LÄPI ASUMISTUKILAKIESITYKSEEN.
 
Torstaina 19.08.2004. Eroakirkosta.fi -sivuston kautta kirkosta eroaminen on ollut koko alkuvuoden hyvin tasaista.  
 
 

Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

Torstaina 19.08.2004.  "Tuuli käy heidän ylitseen".
Poisnukkuneitten muistolle.
Kuvasarja.  
Kuva: Pertti Manninen.

  pm  
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.









 

Viime kerralla!

Tiistaina 17.08.2004. 


Lipponen ja Vanhanen  - oligarkia oligarkian sisällä.

"Tämä vahvistaa sen, mitä havaitsin väitöskirjassanikin , että oligarkian sisällä on oligarkia. Kaksi kolme ihmistä on päättänyt asian, josta piti keskustella hallituksen sisällä ja eduskunnan kesken." Kansanedustaja
Arja Alho oligarkian ilmoituksesta, että kansanäänestystä  EU:n perustuslaista ei järjestetä. Oligarkia. 
Kuva: Pertti Manninen.
Pocahontas.  Kuva: Pertti Manninen.

Tanja Karpela Show I.
Pohjaksi: Opintotuen korotukset! Kootut selitykset. Tanja Karpela ja Suvi Lindén. 05.08.2004.  Suvi Linden: Mihin Karpela unohti asumislisän korottamisen?   
Tanja Karpela Show II.
Jatkoa tänään 12.08.2004. Tanja Karpela: 
Karpela vastaa Lindénille opintotuesta. Kaarina Dromberg: Dromberg vastaa Karpelalle. Tanja Karpela: Karpela vastaa jälleen Drombergille.
Tanja Karpela Show III.
Jatkoa tänään tiistaina 17.08.2004. Kaarina Dromberg & Suvi Lindén: Kyse ei ole kilpa-
laulannasta, ministeri Karpela.
Inkeri: Kulttuuri- ministerien nokittelu vaietkoon.


Iltalehdestä jatkuvalla syötöllä!
Viime torstaina:
Löperön Sanomat.
Salapoliisikertomus siitä kuinka ylijohtaja
Anne Brunilan jutun Työttömyyden hoitoon mallia Tanskasta väitteiltä putosi pohja pois ja kuinka löperösti asia korjattiin.
Oikaisujen Suomen ennätys!

Matti Vanhanen ennen kohua. "Vaalilupaukset niin opiskelijoille kuin eläkeläisille on jätetty historiaan." Politiikan kuolema.
Viime Extra- tiistaina:
Matti Nykänen Show. 

Anne Brunila Show.

Sailaksen ehdotukset pulmallisia köyhille.

ILMOITA ILMAISEKSI: 
LINKKI UUSIMPIIN!

Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! 

Kesäkalenteri 2004  Näyttelyt Suomen kartalla!

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. ILMASTA RAHAA 22.8 asti Tampereen Komediateatteri Forssan kansainväliset mykkäelokuva-
festivaalit 27.-29.8. 2004.
Näinä aikoina.

    19.08.2004 
17.08.2004 
 
12.08.2004 Viinaa kansalle!
10.08.2004
09.08.2004
05.08.2004
03.08.2004 extra
 
29.07.2004
27.07.2004 extra
26.07.2004 extra
22.07.2004
JUILLET 14 
15.07.2004
08.07.2004
01.07.2004 24.06.2004 17.06.2004 10.06.2004 03.06.2004
27.05.2004 20.05.2004 13.05.2004 06.05.2004  
29.04.2004
22.04.2004
15.04.2004
08.04.2004
01.04.2004
25.03.2004. Salainen asiakirja.
18.03.2004. 11.03.2004. 04.03.2004. 26.02.2004. 19.02.2004.
12.02.2004.
05.02.2004.
29.01.2004.
22.01.2004.
15.01.2004.

08.01.2004.

01.01.2004.


   
 

Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia.

 
Vanhin 29.07.1999
 
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 

Uusin
 

Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia.

 
 

TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteydenotto: [email protected]. Copyright nettisanomat.com 2004/271 Sivut valmisti Pertti Manninen 19.08.2004, ensimmäinen versio: 19.08.2004 15:02 (linkkejä 21.08.2004 13:22 ). Vanhempi toimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen. 
2004/08/19 nettisanomat.com  - Jyväskylä. Pekka Kettunen teki likaisen työn -  Markku Andersson nauttii hedelmistä! - suur-jyväskylän lehti keskiviikko 11.08.2004: "Työsuhdeasunnokseen Andersson saa edeltäjänsä Pekka Kettusen asunnon Kramsunkatu 1:ssä." -  Anderssonille huippupalkka. Hanna Vainionpää. - 19.08.2004 - avoin - ainakin joka torstai - kuva - kuvat - pertti manninen - nettisanomat.

 
Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.
 
Sivun alkuun!
 

 


Kaikki sivut 2003 (1-6) ja 2004 (1-12) tarkistettu (linkit ja puuttuvat kuvat). SanomaWSOY:n vaatimuksesta johtuen sen kuva-aineisto on sumennettu 2004 (päivämäärä pienellä tekstillä joka kuvassa). Tämä teksti tiistaina 2011-09-20 ja keskiviikkona 2011-09.21. Pertti Manninen.- Navigointi-tekstit "edellinen, seuraava" lisätty 2011-09-23.

Nettisanomat-sivuston kopiona nettiin maanantaina 2013-01-14.
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivustossa on tehty hovioikeuden määräämät lisäpoistot. Näin ollen asianomaisten henkilötiedot ovat tulleet julkisiksi. Asianomaiset ovat asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky, Vantaa, ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki Oy. (Tiistai 08.03.2016.)