JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm

Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määrätyt verkkoviestit. Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen  http://www.12.fi/2004/08/12/etusivu.htm



Nettisanomat 12.08.2004



edellinen numero 

nettisanomat.com  -   toivo-torstai  12.08.2004.   etusivu - nro 269

seuraava numero
 
Torstaina 12.08.2004. 


Koichi Tokuno, 11-luokkalainen poika (5. luokalla v. 1945). Veri. Ensimmäinen runo kirjasta Hiroshiman lapset.

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
Experience the Reality.  Kuva : Pertti Manninen.


Tanja Karpela Show. Pohjaksi: Opintotuen korotukset! Kootut selitykset. Tanja Karpela ja Suvi Lindén. 05.08.2004.  Suvi Linden: Mihin Karpela unohti asumislisän korottamisen?  Jatkoa tänään 12.08.2004. 
Tanja Karpela:  Karpela vastaa Lindénille opintotuesta.
Kaarina Dromberg: Dromberg vastaa Karpelalle.
Tanja Karpela: Karpela vastaa jälleen Drombergille.
ILMOITA ILMAISEKSI: 
LINKKI UUSIMPIIN!



Löperön Sanomat.
Salapoliisikertomus siitä kuinka ylijohtaja Anne Brunilan jutun Työttömyyden hoitoon mallia Tanskasta väitteiltä putosi pohja pois ja kuinka löperösti asia korjattiin.
Extra-tiistaina:
Matti Nykänen Show. 

Anne Brunila Show.
Sailaksen ehdotukset pulmallisia köyhille.
Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! 

Kesäkalenteri 2004  Näyttelyt Suomen kartalla!

VAAHTERAMÄEN EEMELI   14.8 asti  ILMASTA RAHAA 22.8 asti Tampereen Komediateatteri Forssan kansainväliset mykkäelokuva-
festivaalit 27.-29.8. 2004.

nettisanomat 1999 alkaen
Photoplay
 
Uusin lehti Arkistohaku Depis Elokuva Gallup Imagine Kaupunkikuva Kuvagalleria Lehdet Liikunta
Opetus Perhe Politiikka Sota ja rauha Tv ja radio Talous Työtä Valokuva Velka Viikon kuva
 
  Etusivu Tiistaina 12. elokuuta 2004. Numero 269. Torstai on toivoa täynnä, ainakin.  
 

Tänään
12.08.2004
 
 

nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com

 

 

 
Viikon linkki
 
   
 
 
Sodan kuva
 
   
 
 
Kuvagalleria
 
   
   
   
   
   
   

 

 
Info
 
   
   
   
   

 





Koe todellisuus. Kuva: Pertti Manninen. 
Torstaina 12.08.2004. Pääkirjoitus. Löperön Sanomat.  Valtiovarainministeriön ylijohtaja Anne Brunilan työttömyyttä käsittelevän kirjoituksen otsikoiden pääväite ja saman tien koko kirjoitus osoittautui lörinäksi. Työministeriön kansliapäällikkö Markku Wallin joutui antamaan siitä tiedotteen jo julkaisupäivänä ja oikomaan syntyneitä väärinkäsityksiä. Kirjoituksen julkaissut Helsingin Sanomat korjasi asian seuraavana päivänä saavuttaen ilmeisesti korjausten Suomen ennätyksen korjauksen huomattavuudessa ottaen huomioon asian tärkeyden ja kuinka se koskettaa kipeästi satoja tuhansia suomalaisia suoraan ja miljoonia, joille oikea tieto olisi tarpeellista muodostaessaan käsitystä suomalaisesta todellisuudesta. Pertti Manninen, nettisanomat torstaina 12.08.2004. Pääkirjoitus.
Lue myös! Löperön Sanomat.
Aikaisemmin 10.08.2004:
Anne Brunila Show.
Sailaksen ehdotukset pulmallisia köyhille.
 
 

Matkalla Suomessa. Kuva: Pertti Manninen.
Torstaina 12.08.2004.Tanja Karpela Show. 
Pohjaksi: Opintotuen korotukset! Kootut selitykset. Tanja Karpela ja Suvi Lindén. 05.08.2004.  Suvi Linden: Mihin Karpela unohti asumislisän korottamisen?  Jatkoa tänään:
Tanja Karpela:  Karpela vastaa Lindénille opintotuesta.
Kaarina Dromberg: Dromberg vastaa Karpelalle.
Tanja Karpela: Karpela vastaa jälleen Drombergille. 
Lähde: Iltalehden lukijan palstan kirjoitukset!
 

Viinaa kansalle!
 Kuva: Pertti Manninen.
Torstaina 12.08.2004. Matti Vanhanen ennen kohua. "Matti Vanhanen on ollut pääministerinä runsaan vuoden. ... Vaalilupaukset niin opiskelijoille kuin eläkeläisille on jätetty historiaan. Vanhanen on sanonut ei oman puolueensa lupauksille opintotuen korotuksesta ja opiskelijoiden asumislisän vuokrakaton nostamisesta. Samoin on käynyt eläkeläisten kansaneläkkeen pohjaosan palauttamisen kanssa, ja eläkkeiden indeksiä jopa kovennetaan alle 65-vuotiaille. " Katkelma Seuran kirjoituksesta: Hannu Toivonen: Politiikan kuolema.
Lue myös!
"PS. Löperön Sanomat voisi viitata myös erääseen kuukausiliitteessä julkaistuun juttuun, jossa vastustuskyvytön vanhus on asetettu ansaan oppiensa julkituomisessa. En nyt niistä enempää viitsi kertoa, sillä poliisi tutkii jälleen asiaa ja lehden päätoimittaja ja julkaisija voivat parhaassa tapauksessa jopa joutua lukemaan tiilenpäitä! Se, johon juttu eniten kohdistuu ansaitsee kyllä tulla tarkastelluksi omien saavutustensa perusteella." Pertti Manninen.
Löperön Sanomat.
 

 
"Experience the Reality". 
Kuva: Pertti Manninen.
Torstaina 12.08.2004. Irak. Satoja kuollut Najafissa: Viime päivinä on satoja taistelijoita ja siviilejä kuollut taisteluissa. Kaupunkilaiset lähtevät pakoon verilöylyä.  Muuten: Irakin hallinnon pystytys jatkuu.  Ensimmäisessä vyöryssä: Kaadot Irakin armeijasta kymmeniä tuhansia. Surmat siviiliväestöstä,  irakbodycount.net tarkentuneet yli kymmeneksi tuhanneksi. Kaadot liittoutumasta satoja. Tuhannen rajakin on mahdollisesti jo ylitetty, ainakin kun palkkasoturit lasketaan mukaan. Väliaikaishallinnonpystyttämisen jälkeen:  Satoja taistelijoita ja siviilejä on kuollut.Tappaminen jatkuu.
 
  Thursday August 12 2004 Guardian Unlimited
US launches Najaf assault
US and Iraqi forces in bid to crush uprising by militiamen loyal to Shia cleric Moqtada al-Sadr.
Sadr's men wait for martyrdom
Britons joining rebels face life in jail
Analysis: War? What war?
Special report: Iraq
 
Kuvia muistista. Torstaina 12.08.2004. Kuvia muistista. Minun sinfoniani.  
 
Tulossa! Torstaina 12.08.2004. Presidentti Tarja Halonen veti maton Helsingin Sanomien alta Maakuntalehtien julkaistessa laajan haastattelun Sunnuntaisuomalainen-sivuillaan. Irak-vuodolle pantiin piste ja Helsingin Sanomien näykkiminen loppunee! Muuten lehti ei ole julkaissut asiasta yhtään mitään! Tulossa!
 
 

Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

Torstaina 12.08.2004. "Tuuli käy heidän ylitseen".
Poisnukkuneitten muistolle.
Kuvasarja.  
Kuva: Pertti Manninen.

  pm  
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.












edellinen numero 

nettisanomat.com  -   extra-tiistai  10.08.2004.   etusivu - nro 268

seuraava numero
10.08.2004. 

Koichi Tokuno, 11-luokkalainen poika (5. luokalla v. 1945). Veri. Ensimmäinen runo kirjasta Hiroshiman lapset.

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

Koe Todellisuus. Kuva vieressä: Pertti Manninen.


Matti Nykänen Show. Taas Mattia viedään.  Helsingin Sanomat sunnuntaina 8. elokuuta 2004. Show v1!
Anne Brunila Show. Työttömyyden hoitoon mallia Tanskasta. VM:n ylijohtaja vaatii "isoa palkkamalttia" syksyn tuloneuvotteluihin. Brunila perää palkkamalttia ja työttömille parempaa työvoimakoulutusta. Työttömien koulutukseen kannattaisi hakea mallia Tanskasta. Holmin ja Vihriälän mallia VM:n ylijohtaja pitää ongelmallisena. Helsingin Sanomat maanantaina 9. elokuuta 2004. Show tästä jutusta!

Kuvia muistista. Minun sinfoniani.

ILMOITA ILMAISEKSI: 
LINKKI UUSIMPIIN!



Sailaksen ehdotukset pulmallisia köyhille. Heikki Hiilamo, Jouko Karjalainen ja Antti Parpo. Helsingin Sanomat. Mielipide perjantaina 04.04.2003. Saunan sytykkeistä
Oikeusjuttu:
Tästä kaikki alkoi: 
Ulosottomiehen ja  kihlakunnanvoudin operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi.   

Tarkka selostus! 
Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! 

Kesäkalenteri 2004  Näyttelyt Suomen kartalla!

VAAHTERAMÄEN EEMELI   14.8 asti  ILMASTA RAHAA 22.8 asti Tampereen Komediateatteri Forssan kansainväliset mykkäelokuva-
festivaalit 27.-29.8. 2004.
 
  Etusivu Tiistaina 10. elokuuta 2004. Numero 268. Torstai on toivoa täynnä, ainakin.  
 

Tänään
10.08.2004
 
 

nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com

 

 

 
Viikon linkki
 
   
 
 
Sodan kuva
 
   
 
 
Kuvagalleria
 
   
   
   
   
   
   

 

 
Info
 
   
   
   
   

 




"Koe todellisuus." 
Kuva: Pertti Manninen. 
Tiistaina 10.08.2004. Pääkirjoitus. Matti Nykänen ja Anne Brunila. Showta pyörittävät kumpikin, toinen toki kuukausipalkalla. Tosiasioiden tunnustamisessa ja rehellisessä puheessa Matti vie kyllä voiton. Vertaa kahta showta keskenään: Matti Nykänen Show ja Anne Brunila Show. Pertti Manninen, nettisanomat tiistaina 10.08.2004. Pääkirjoitus.
Aikaisemmin: "Median syytä ei ole mikään. Media tekee bisnestä ja niin teen minäkin." Matti Nykänen. Iltalehti keskiviikkona 03.03.2004. Julkaistu  numerossa, jossa omaa showtaan pyörittivät muun muassa Paavo Lipponen, George W. Bush sekä MTV3 ja Suomen Posti. nettisanomat.com 04.03.2004.
 
Tiistaina 10.08.2004. Sailaksen ehdotukset pulmallisia köyhille. Heikki Hiilamo, Jouko Karjalainen ja Antti Parpo. Helsingin Sanomat. Mielipide perjantaina 04.04.2003. Saunan sytykkeistä.
 
Kuvia muistista. Tiistaina 10.08.2004. Kuvia muistista. Minun sinfoniani.  
 
Tulossa! Tiistaina 10.08.2004. Presidentti Tarja Halonen veti maton Helsingin Sanomien alta Maakuntalehtien julkaistessa laajan haastattelun Sunnuntaisuomalainen-sivuillaan. Irak-vuodolle pantiin piste ja Helsingin Sanomien näykkiminen loppunee! Muuten lehti ei ole julkaissut asiasta yhtään mitään! Tulossa!
 
 

Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

Tiistaina 03.08.2004. "Tuuli käy heidän ylitseen".
Poisnukkuneitten muistolle.
Kuvasarja.  
Kuva: Pertti Manninen.

  pm  
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.










 

edellinen numero 

nettisanomat.com  -   muisto-maanantai  09.08.2004.   etusivu - nro 267

seuraava numero
 
Hiroshiman ja Nagasakin muistopäivät 6.8. ja 9.8. Tänään on kulunut 59 vuotta.
Vuosi sitten. nettisanomat.com torstaina 31.07.2003.
 

Koichi Tokuno, 11-luokkalainen poika (5. luokalla v. 1945). Veri. Ensimmäinen runo kirjasta Hiroshiman lapset.




11-luokkalainen poika (5. luokalla v. 1945).

 

Professori Arata Osadan, joka itsekin oli Hiroshiman pommituksen uhri, kokoama dokumentti kertoo sodan kauhuista lasten silmin. Se on todellinen, uhrien omakohtainen kuvaus ydinpommin pudottamisen seurauksista. Lasten yksinkertaiset, kaunistelemattomat kertomukset vakuuttavat meidät ponnistelemaan kaikin keinoin rauhan hyväksi. (Kirjan esittely takakannessa). Japaninkielinen kirja ilmestyi lokakuussa 1951 nimellä Hiroshiman lapset: hiroshimalaisten poikien ja tyttöjen vetoomus. Kirja ilmestyi engalanninkielisenä Children of Hiroshima vuonna 1980 ja suomenkielisenä Hiroshiman lapset vuonna 1984 suomentajanaan Eila Salomaa ja julkaisijanaan Lasten Keskus. Myötäelänyt Pertti Manninen 2003.
nettisanomat.com torstaina 27.03.2003.

Katso myös! Minä en halua kuolla! 58 kertaa

Hiroshiman ja Nagasakin muistopäivät 6.8. ja 9.8. 


05,08.2004.  Noin seitsemän veljestä. 

Kaisu Vuoristo ja Spede Pasanen. Vauhdikas keskiaikaisfarssi. Ohjasi Jukka Virtanen 1968. MTV3:lla sunnuntaina 08.08.2004 klo 20.00. Käsikirjoittajana taisi olla B. Kivi!

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

Kesä jo ihmisten mielessä. Keskisuomalainen 19.4.2003!  Kesää ollaan jälleen siirtämässä! Tulossa.
"Minä en ole innostunut, asia vaatii laajempaa keskustelua."

"Pitää myös muistaa vuodenajat, valolla on suuri merkitys erityisesti lasten elämässä."

Opetusministeri Tuula Haatainen, 13-vuotiaan Tuulin ja 16-vuotiaan Joonaksen äiti. Helsingin Sanomat tänään torstaina 05.08.2004.

ILMOITA ILMAISEKSI: 
LINKKI UUSIMPIIN!



ILMOITA ILMAISEKSI: 
LINKKI UUSIMPIIN!

Torstaina 29.07.2004. Pääkirjoitus. Pukki kaalimaanvartijana: SanomaWSOY:n toimitusjohtaja Hannu Syrjänen.  Tapaus Eva-Riitta Siitonen. TaitoTahtoYhdessä.

Torstaina 22.07.2004. Pääkirjoitus. EU-asiantuntija Alex Stubb (entinen Alexander Stubb) on ruvennut käyttämään ... Constitution. Stubb & Constitution 

Torstaina 08.07.2004.

Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! 

Kesäkalenteri 2004  Näyttelyt Suomen kartalla!

VAAHTERAMÄEN EEMELI Tampereen Komediateatteri  14.8 asti ILMASTA RAHAA
Tampereen Komediateatteri
22.8 asti
Forssan kansainväliset mykkäelokuva-
festivaalit 27.-29.8. 2004.
 
  Etusivu Torstaina 5. elokuuta 2004. Numero 266. Torstai on toivoa täynnä  
 

Tänään
05.08.2004
 
 

nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com

 

 

 
Viikon linkki
 
   
 
 
Sodan kuva
 
   
 
 
Kuvagalleria
 
   
   
   
   
   
   
 
Palvelut
 
   
   
   

 
Info
 
   
   
   
   

 

 


"Experience the Reality". Kuva: Pertti Manninen. 
Torstaina 05.08.2004. Pääkirjoitus. Sopimus vai laki? Poliitikot pyörivät kansanäänestysasian ympärillä. Helsingin Sanomat käyttää pääkirjoituksessaan eilen keskiviikkona nimitystä: perustuslaillinen sopimus  ja tänään torstaina lehti julkaisee pääkirjoituksensa vieressä näkyvällä paikalla ylhäällä Terhi Kiiskisen vieraskynä-artikkelin: EU:n perustuslaki luovuttaisi vallan vastoin Suomen lakia.
Lehti on aivan sekaisin. Voisi nyt päättää kumpaa termiä käytetään. Onko mahdollisessa kansanäänestyksessä  tarkoitus äänestää EU:n perustuslaista vai  siitä, että sovitaan siitä, että sovitaan tai mahdollisesti hyväksytään joku sopimus tai joku laki tai joku perustuslaki tai joku...
Pertti Manninen, nettisanomat torstaina 05.08.2004.
Lue myös! 22.07.2004 Stubb & Constitution 
 
Torstaina 05.08.2004. Bobby Fischer hakee turvapaikkaa Japanista. Dagens Nyheter  tisdag 3 augusti 2004. Schackmästaren söker asyl i Japan.  Läs mera!
 
Torstaina 05.08.2004. Mediatuomiot uhkaavat painovapautta. Dagens Nyheter  tisdag 3 augusti 2004. Mediedomar hotar tryckfriheten.  Jan Guillou. DN Debatt. Läs mera!
 
"Experience the Reality". 
Kuva: Pertti Manninen.
Torstaina 05.08.2004. Irak. Vankien kidutus: Kenraali Janis Karpinski väittää USA:n korkeimman johdon olleen tietoinen kidutuksista. Sotamies Lynndie England väittää toimineensa esimiestensä käskystä. Myös tanskalaiset ovat kiduttaneet. Muuten: Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Kaadot Irakin armeijasta kymmeniä tuhansia. Surmat siviiliväestöstä,  irakbodycount.net tarkentuneet yli kymmeneksi tuhanneksi. Kaadot liittoutumasta satoja. Tuhannen rajakin on mahdollisesti jo ylitetty, ainakin kun palkkasoturit lasketaan mukaan. Tappaminen jatkuu.
 
Torstaina 05.08.2004. Kesä jo ihmisten mielessä. Keskisuomalainen 19.4.2003! 
Kesää ollaan jälleen siirtämässä! Tulossa.
Lue myös!
 
Torstaina 05.08.2004. Opintotuen korotukset! Kootut selitykset. Tanja Karpela ja Suvi Lindén. Ainakin. Tulossa.
 
Torstaina 05.08.2004. Työtä! Kootut selitykset! Tanja Karpela ja Kalle Isokallio. Ainakin. Tulossa!
Saunan sytykkeistä.
Sailaksen ehdotukset pulmallisia köyhille. Heikki Hiilamo, Jouko Karjalainen ja Antti Parpo. Helsingin Sanomat. Mielipide perjantaina 04.04.2003. Tulossa.
 
 Kuvia muistista. Torstaina 05.08.2004. Kuvia muistista. Minun sinfoniani. Tulossa.
 
 

Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

Tiistaina 03.08.2004. "Tuuli käy heidän ylitseen".
Poisnukkuneitten muistolle.
Kuvasarja.  
Kuva: Pertti Manninen.

  pm  
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.









Paavo Lipponen (sd) "Kysyn vain, että mikä vika on Natossa? Olisihan se hyväkuulla." Helsingin Sanomat 11.11.2003.
Vastaus: Tahdotko poikasi Balkanille tapettavaksi? 02.09.1999.


 
  Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! 
 
 
Tiedotus! Täydennystä tulossa kunhan säät antavat myöten. - nettisanomat 5 vuotta - ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! 

Kesäkalenteri 2004  Näyttelyt Suomen kartalla!

VAAHTERAMÄEN EEMELI Tampereen Komediateatteri  14.8 asti ILMASTA RAHAA
Tampereen Komediateatteri
22.8 asti
Forssan kansainväliset mykkäelokuva-
festivaalit 27.-29.8. 2004.
 
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
Näinä aikoina.

        12.08.2004 Viinaa kansalle!
10.08.2004
09.08.2004
05.08.2004
03.08.2004 extra
 
29.07.2004
27.07.2004 extra
26.07.2004 extra
22.07.2004
JUILLET 14 
15.07.2004
08.07.2004
01.07.2004 24.06.2004 17.06.2004 10.06.2004 03.06.2004
27.05.2004 20.05.2004 13.05.2004 06.05.2004  
29.04.2004
22.04.2004
18.03.2004. 11.03.2004. 04.03.2004. 26.02.2004. 19.02.2004.

08.01.2004.

01.01.2004.


   
 

Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia.

 
 
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
 

Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia.

 
 

TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteydenotto: [email protected]. Copyright nettisanomat.com 2004/269. Sivut valmisti Pertti Manninen 12.08.2004, ensimmäinen versio: 12.08.2004 16:27 (linkkejä 31.08.2004 16:18 ). Vanhempi toimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen. 
nettisanomat.com  - 2004/08/12  - etusivu -  Tanja Karpela Show.. -   Pääkirjoitus. Löperön Sanomat.  - Matti Vanhanen ennen kohua. - Irak. Satoja kuollut Najafissa - Anne Brunila Show. - 12.08.2004 - avoin - ainakin joka torstai - kuva - kuvat - pertti manninen - nettisanomat.

 
Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.
 
 
 


Kaikki sivut 2003 (1-6) ja 2004 (1-12) tarkistettu (linkit ja puuttuvat kuvat). SanomaWSOY:n vaatimuksesta johtuen sen kuva-aineisto on sumennettu 2004 (päivämäärä pienellä tekstillä joka kuvassa). Tämä teksti tiistaina 2011-09-20 ja keskiviikkona 2011-09.21. Pertti Manninen.- Navigointi-tekstit "edellinen, seuraava" lisätty 2011-09-23.

Nettisanomat-sivuston kopiona nettiin maanantaina 2013-01-14.
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivustossa on tehty hovioikeuden määräämät lisäpoistot. Näin ollen asianomaisten henkilötiedot ovat tulleet julkisiksi. Asianomaiset ovat asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky, Vantaa, ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki Oy. (Tiistai 08.03.2016.)