|
Muut lehdet.
Keskisuomalainen tiistaina 20.07.2004.
Keijo Korhonen:Herran kukkarossa.
Missä Suomi sijaitsee? Ensimmäinen
reaktioni: "Haetanneeko tuo mittään", sanoisi kainuulainen, liekö
tuolla väliä missä tällainen pohjoisbaltilainen europrovinssi ja
kenraalikuvernementti sijaitsee.
Vastaus kysymykseen on pääasiassa kognitiivinen: missä Suomen koetaan
sijaitsevan. Euro-Suomessa vallitsee identiteettikriisi. Samalla
kansallinen suuntakriisi. Johdatusta ei löydy vakiintuneilta
valtarakenteilta. Suomen pääpuolueet ovat - anteeksi sanonta -
suoraan perseestä: kaikki saman eliitin yllä pitämää samaa Vallan
Puoluetta.
Eri tulkintoja.
Meksikolainen kirjailija ja kosmopoliitti Carlos Fuentes pohti äskettäin
(teoksessa "Los años con Laura Diaz") eri kansakuntien vastauksia
kysymykseen, mitä heille merkitsee la patria (sana tarkoittaa espanjan
kielessä yhtä aikaa isänmaata, kotimaata ja synnyinmaata):
Amerikkalaiselle la patria on optimistinen hymni, englantilaiselle
väsynyt pila, venäläiselle tunteellista kiihkoilevaa hulluutta,
ranskalaiselle älykästä ironiaa, espanjalaiselle ja meksikolaiselle
tuskallinen päähänpinttymä.
Suomalaiselle kysymys on kaksitasoinen: Missä Suomi sijaitsee "sisään
päin" eli osana suomalaisen minuutta, ja missä Suomi on ulkoisesti eli
suhteessa maan fyysiseen ympäristöön.
Sisään päin suomalaisen patria on utopinen kesäyön unelma,
kymmentuhatvuotisen metsäläisen Impivaara. (Suomalaiset ovat aina olleet
utopioihin luiskahtavaa kansaa siirtolais-utopisteistä ja
korpikommunisteista AKS-seuraan ja euro-hurahtaneisiin saakka.)
Suhteessa muihin on patrian hallitseva osa alemmuudentuntoista
anteeksipyyntöä omasta olemassaolosta, antautumista viisaampien,
vahvempien, parempien johtoon. Suomalaisen patria on siten eräs
torpparimielen muoto. Kuten tuo pirulinen panslavisti Feodor
Dostojevski totesi, suomalaiset eivät ole valtiota muodostava
kansakunta, vaan ainesosa joko slaavien tai germaanien muodostamissa
kansakunnissa. - 1917-1995 sattui 78 vuoden lipsahdus säännöstä,
itsenäisyyden parenteesi. Siitä maksettiin uljaasti 1939-45. Nyt
ollaan taas onnellisina isoisten sylissä.
Sijainti vaikka missä.
Ongelman "missä Suomi sijaitsee?" eksternaaliseen osaan on eri
aikoina kehitelty erilaisia vastauksia: 1) syrjässä, kaukana, köyhänä
- seurauksena pakoreaktiot: mm. pitää olla niin eurooppalaisia, niin
eurooppalaisia että! Pitää olla luokan paras oppilas, Euroopan kovassa
ytimessä...
2) eristettynä, saaressa, saarrettuna, etulinjassa - reaktio
"Raja railona aukee
edessä Aasia, Itä
takana Länttä ja Eurooppaa
varjelen vartija sitä!
3) etnisenä elementtinä: EU-eliittimme ja Brysselin byrokraatit ovat
samalla linjalla Dostojevskin kanssa.
4) Baltiassa vai Pohjoismaissa: Talvisodan haaste otettiin vastaan
pohjoismaisena kansakuntana, Eu-jäsenyyteen mentiin baltilaisena ja itäeurooppalaisena
maana Venäjän uhkaa paeten.
5) omalla paikallaan, uniikkina: Pitkä kansallinen linja G.M.
Sprengtportenista ja G.M. Armfeltista Paasikiveen ja Kekkoseen. Tämä
linja kuljettiin loppuun 1994/95.
Muille puskurimaata.
Entäpä objektiivinen ongelma - miten muut
näkevät Suomen? Jos kysyn tätä oppilaaltani University of Arizonassa,
saan vastaan hämmästynyttä tuijotusta: Mikä Suomi? Missä?
Historiallisesti Suomi on ollut ulkopuolisille vaihtomateriaalia,
puskurimaata, harmaata vyöhykettä, lakmuspaperin tehtävässä. Mitä
muuta voi odottaa maasta, jonka sijainti on noin 60-70 astetta p.l. ja
asukasluku vieläkin vain viisi miljoonaa? Tarkastelen nykyistä
tilannetta kahdelta tasolta.
1) Markkinataloudellisesti:
EU ei ole tärkeä traditionaalisena eurooppalaisena suurvaltahankkeena
(Saksan/Ranskan akseli, Charlemagne'ismi) vaan hyötypohjana
eurooppalaisperäisille ylikansallisille korporaatioille.
Globaalikapitalismin maaninen logiikka - mukaan luettuina
keskittyminen, oligopolit, valtioiden vääristämät epätäydelliset
markkinat, heikompien (sekä omien jäsenmaiden että kehitysmaiden)
riisto, maailmanlaajuiset markkinat + tuotanto + pääomat + työvoima +
management (esimerkkinä Nokia), uusi maantieteellinen luokkajako
ydinalueet vs reuna-alueet, vapaan kaupan palvonta, uudet etuoikeutetut
luokat (teollisuusjohto, kansainväliset byrokratiat, työvoimaeliitti eli
symbolianalyytikot) - on luonut Talouden Uuden
Maailmanjärjestyksen. Marxismi on kuollut, mutta monet Karl Marxin oivallukset ovat aina vain
elinkelpoisia.
T.U.M.
hyödyntää perinnäisiä valtioita, mutta välttää vastuita, jotka valtioiden
on kannettava (mm. terveys- ja sosiaalikulut). Tämä on osa
valtiojärjestelmän romuttumisprosessia.
Euroopan T.U.M:ssä Suomi on materiaalia, on reuna- ja
syrjämaa. Suomi siis raataa, tuottaa ja vie epätoivoisesti
dumppaushintoihin (huom. kauppa- ja vaihtotaseen kehitys: kukaan ei
investoi Suomeen); on toissijainen markkina-alue, tuottaa hieman
metsävaroja ja symboli-analyytikkoja. Maa hoidetaan onnistuneesti
kotimaisella nöyrä-eliitillä, jonka edut yhtyvät euro-korporaatioiden ja
Brysselin byrokratian johdon kollektiivietuihin.
Siivellä mennään.
2) Geopoliittisesti:
A) Hegemoniavaltion kannalta: USA tuottaa
kansainvälisiä ilmaishyödykkeitä, myös Suomelle. Suomi on menettänyt
post-SNTL-tilanteessa ja EU:n jäsenenä koko kiinnostavuutensa - hyvä!
Olemme siivellä: saamme edut, mutta vältämme vaarat. Esim.
terrorismivaara-humpuukin. Meihin ei yksikään järkevä "terroristi" tuhlaa
vähäisiä resurssejaan. Mainiota!
B) Suomi ympäristönsä ronttivaltioiden (rogue states)
kannalta: Kysymys on Paasikiven kohtalonkolmiosta Tukholma - Moskova -
Berliini. Ruotsi ei ole ollut ronttivaltio 1600-luvun jälkeen. Historia
kertoo, että suurvalta ja pienempikin on taipuvainen hyökkäyspolitiikkaan
kun hallituksen käytettävissä on kurinalainen tai alistettu, huonosti
koulutettu tai kansallisvihainen väestö, jonka rakenne on nuori.
Aggressiovoiman ydin: runsaasti 18-22-vuotiaita nuoria miehiä.
Tärkein sosiaalitiede on demografia. Se kertoo
meille suloista sanomaa: Saksan naisten fertiliteettiluku on 1,3, Venäjän
1,1. Saksan väestöstä on alle 15-vuotiaita 15 %, Venäjän 18 % (tämä luku
johtaa hieman harhaan, koska väestön odotettavissa oleva elinikä on
Venäjällä järkyttävän alhainen.) Saksa on siten ensimmäistä kertaa sitten
Bismarckin ja Venäjä ensimmäistä kertaa sitten Iivana Tuikean "Julman"
kyvytön hyökkäyspolitiikkaan.
Ei vain määrä vaan myös
laatu.
Ei vain
sotilaiden määrät, vaan myös laatu: kehittyvä modernismi, lisääntyvä
hedonismi ja kansalaisen omien oikeuksien arvostaminen, parantuva
koulutustaso, lisääntyvät ylikansalliset yhteydet, nuorten mahdollisuudet
sijoittua yhteiskunnassa muutenkin kuin väkivaltakoneistojen palvelukseen
- tekevät hyökkäyspolitiikan vaikeaksi. Se näkyy nyt Saksassa: Washington
vaikertaa jo saksalaisen militarismin puutetta... Asenne "Kaunis on kuolla
kun joukkosi eessä" huvittaa ja pelottaa nykynuoria.
Itse asiassa perinteiset
ronttivaltiot Saksa ja Venäjä turvaavat puskureina Suomea eräitä uusia
paineita vastaan.
Summa
summarum: Taloudellisesti Suomi sijaitsee EU-herrain kukkarossa,
geopoliittisesti Suomi nyt vihdoinkin sijaitsee Herran kukkarossa.
Yksinkertaisesti: kukaan ei meitä nyt uhkaa ja myös uhkapotentiaali on
romahtanut.
Miten
suloista onkaan olla vapaamatkustaja. Miten hyvä onkaan pysyä puolueettomana
kiistoissa ja selkkauksissa, jotka eivät meidän etujamme kosketa. Miten
nautinnollista onkaan olla näillä leveys- ja pituusasteilla pieni eli
reilusti alle 1 promillea maailman ihmisistä.
"Kell onni on, hän onnen kätkeköön
Kell aarre on, hän aarteen peittäköön
Ja olkoon onnellinen onnestaan
Ja rikas riemustansa yksin vaan!
Nyt ei tarvita Natoa eikä
EU:n Blitzkrieg-joukkoja eikä helikopteri-militarismia. Nyt tarvitaan järkeä ja itsekkyyttä.
"Tuntemattoman" Lahtinen
totesi: "Se yksi kohjo sieltä Saksasta lähtee liikkeelle, ja meidän nilkit
seuraavat perässä." Mutta Lahtinen ei tuntenut Euroopan unionia.
Suomen
turvallisuuspoliittinen ongelma on nyt, miten pitää kurissa meidän nilkit,
jotka hinkuavat mukaan Euroopan hiekkalaatikolle. Ja eiköhän se ongelma
ratkea demokratian keinoin.
Teksti on lyhennelmä esitelmästä, jonka Keijo
Korhonen piti Jyväskylän Kesän ja Kauko Sorjosen säätiön tilaisuudessa
6.7. Korhonen on kansainvälisen politiikan professori Arizonan
yliopistossa Yhdysvalloissa. |
Experience the Reality. Kuva: Pertti
Manninen
Taivas. Jätskiä. Tärkeä hetki. Sateenkaaren alla.
Sadetta ja ihmisiä. Kieppi I. Kieppi 2. Kieputin odottaa.
Kuvat: Pertti Manninen Linnanmäellä
keskiviikko-iltana 07.07.2004.
Experience the Reality. Kuva: Pertti
Manninen |
