|
Käyty julkinen debatti on varmaankin enemmän hämmentänyt
kuin syyllistänyt. Mikä on aito luontokuva - se ei ole selvinnyt.
Keskustelun
suurin harha on siinä, että eihän kukaan voi tehdä
kuvia tietokoneella tyhjästä. Ensin ne kuvat on haettava ,
vanhaan malliin.
Yhä
uusia reissuja on tehtävä, kunnes kohteessa kaikki on kohdallaan.
Aiheet ovat edelleen yhtä kaukana, tilanteet ja tunnelmat on odotettava.
Kahdesta
huonosta kuvasta ei millään tietokoneella saa yhtä hyvää
kuvaa. Kirjan sivulla kaksi hyvää kuvaa yhtenä kokonaisuutena
voi olla kahden erillisen kuvan sanomaa vaikuttavampi.
Tulevaisuudessa
on kirjoja, jotka on tehty "klassisella" tavalla. On myös
kirjoja, joissa uusin tekniikka on lopputuloksen apuna. Ja edelleen
tulee olemaan huonoja kirjoja ja hyviä kirjoja, tekniikasta riippumatta.
Uusi
kirja on painossa. Siitä voi aikanaan kukin päätellä,
mitä kullekin kuvalle on tehty.
|