JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS |
Syyttäjän rangaistusvaatimus |
Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta
valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään
nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on
asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa,
joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut
lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys
jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti
asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa
sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa. |
VAASAN HOVIOIKEUS TUOMIO Nro 565 Antamispäivä 23.4.2007 Diaarinro R 06/794 |
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen |
Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n
mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan
tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan
harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen
ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos
viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön
saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa
sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään
ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden
merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa. |
TÄMÄ SIVU EI OLE MUUTTUNUT. |
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. |
19.09.2005. |
Veronmaksajien pääekonomisti Jaana Kurjenojan täydennetyt verolaskelmat: Talouskasvulla ja verotuksen dynaamisilla vaikutuksilla tiivis yhteys verotuottoihin (7.4.2005) |
Pääkirjoitus
maanantaina 19. syyskuuta 2005. |
|
Tulossa ! Kultturiministeri Tanja Karpelan taistelu opintorahasta ja jyrätty kyyninen lopputulos: mikään ei muutu. Kansanedustaja Susanna Huovisen tätä rähmäistä päätöstä puolusteleva lehtikirjoitus, jonka jälkeen SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma valitsi Huovisen ministeriksi. Tulossa! |
Lauantaina 17. syyskuuta 2005. Kirjoituksia varallisuusveron
poistamisesta. |
Extra! Kolme kirjoitusta köyhyydestä vuodelta 2001. Ben Zyskowicz: Köyhien määrä on laskenut, niin pitääkin. Päivi Ketolainen: Köyhättääkö? Pertti Manninen: Köyhyyden määritelmän kritiikki. Extraa tämän sivun alapuolella! |
Guardian
Unlimited Monday September 19 2005 British
soldiers arrested in Iraq |
|
|
|
|
Lauantaina 17. syyskuuta 2005. Kirjoituksia varallisuusveron poistamisesta. |
Aftonbladet Söndag 18 september 2005 |
Guardian Unlimited Sunday September 18 2005 |
Aikaisemmin: |
Tulossa: |
nettisanomat.com - henkilöitä |
Sonera ja Sauli Niinistö. Valikoiva muisti, erikoinen laskuoppi
ja kuulopuheet. Katkelma radiohaastattelusta. Maanantaina 29.08.2005. |
||||
Kuva. Adam Nelson 21.93. "SPACE FOR RENT". Monaco 2005.
Lauantaina 10.09.2005. |
||||
Kuva. "Amnesty on
syvästi pettynyt YK:n ihmisoikeuskoneiston toimintaan".
Pääsihteeri Irene Khan. Perjantaina
09.09.2005. |
||||
Aiheisiin liittyvää: |
Aiheisiin liittyvää: |
|||
|
12345678901234567890123456789012 |
|
"Budjetti: Rikkaalle reippaasti ja köyhällekin vähän eli hyvinvointivaltion pohja uhattuna." Varallisuusveron poistamisesta Keskisuomalainen kirjoitti otsikkoaan myöten, Helsingin Sanomat ei halaistua sanaa! Nettisanomat lauantaina 17. syyskuuta 2005. Lue! |
nettisanomat.com - juttuja |
Hallitus armeliaana:
Köyhyyspaketti kolmasosa rikkaiden varallisuusveron
poistosta! Maanantaina 29. elokuuta
2005. |
||||
Toimitusjohtaja 1.1.2006 alk. Anne Brunila Metsäteollisuus ry.
Radiohaastattelu nimityspäivänä. Tiistaina 6.
syyskuuta 2005. |
||||
MIELENOSOITUS AKATEEMISIA TAIKAMENOJA VASTAAN - Kirkko irti valtiosta
ja yliopistosta! Torstaina 8. syyskuuta
2005. |
||||
Jyväskylä: Tanssisali
Lutakko pelastui! Uudistettu, peruskorjattu, kasvonsa
pessyt ja uudistunut tanssisali avaa ovensa. Torstaina 15.09.2005. |
||||
|
Aiheisiin liittyvää: |
|
"Budjetti: Rikkaalle reippaasti ja köyhällekin vähän eli hyvinvointivaltion pohja uhattuna." Varallisuusveron poistamisesta Keskisuomalainen kirjoitti otsikkoaan myöten, Helsingin Sanomat ei halaistua sanaa! Nettisanomat lauantaina 17. syyskuuta 2005. Lue! |
nettisanomat.com - pääkirjoituksia |
Köyhät köyhtyvät,
rikkaat rikastuvat. Pääkirjoitus maanantaina 29.08.2005. |
||||
nettisanomat.com - kuvia |
|
|
|||
|
|
|||
Kuvat: Pertti Manninen. |
||||
12345678901234567890123456789012 |
nettisanomat.com - kuvia - ihmiset askareissaan |
|
|
|||
Kuvat: Pertti Manninen. |
||||
12345678901234567890123456789012 |
nettisanomat.com - luontokuvia |
|
|
|||
|
||||
Kuvat: Pertti Manninen. |
||||
12345678901234567890123456789012 |
nettisanomat.com - valtakuvia |
|
|
|||
Kuvat: Pertti Manninen. |
||||
12345678901234567890123456789012 |
nettisanomat.com - tulossa! |
|
Carolina Klüft kentän pinnassa. |
|||
|
Kymmeniä tikkejä kaljussa! Toni Halme vauhdissa. |
|||
|
Kuva: Satukissa aamulla. |
|||
12345678901234567890123456789012 |
Guardian Unlimited |
www.guardian.co.uk |
Thursday September 15, 2005 |
09.2005 | ||
12345678901234567890123456789012 | ||||
Nettisanomat 29.03.2001 2001/03/29/koyhyys.htm#ben Huom! Kaikki linkit eivät toimi tässä ympäristössä! |
etusivulle | nyt 29.03.01 |
"Olen pyrkinyt osoittamaan
Muut lehdet: Helsingin Sanomat sunnuntaina 25.03.01 Mielipide-sivulla, oikeassa yläkulmassa: Ben Zyskowicz: Köyhien määrä on laskenut, niin pitääkin. Selitys on työttömyyden selvä vähentyminen, joka on merkinnyt työtä, parempaa
toimeentuloa ja lisää hyvinvointia kymmenille tuhansille suomalaisperheille. |
"Kotitalous määritellään suhteellisesti köyhäksi, jos sen käytettävissä olevat tulot kulutusyksikköä kohden ovat alle puolet kaikista kulutusyksiköistä järjestyksessä keskimmäisen saamista tuloista eli alle puolet koko väestön mediaanitulosta. Näin saatavaa lukua nimitetään köyhyysrajaksi."
Lue myös! |
... Niitä on liikaa ja työllisyyden paraneminen on paras lääke tilanteeseen. En myöskään kiistä näiden perheiden tukalaa taloudellista tilannetta. En kuitenkaan ole halunnut vaieten sivuuttaa
sitä, että vastoin tosiasioita väitetään köyhien köyhtyneen
ja heidän määränsä lisääntyneen." Ben Zyskowicz, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, Helsinki Muut lehdet:
Helsingin Sanomat sunnuntaina 25.03.01 Mielipide-sivulla Päivi Ketolainen: Köyhättääkö? Kuvannut, kirjoittanut ja rakentanut Pertti Manninen. |
Nettisanomat 29.03.2001 2001/03/29/koyhyys.htm#ben Huom! Kaikki linkit eivät toimi tässä ympäristössä! |
etusivulle | nyt 29.03.01 |
"Mutta tarkkaan ei
Muut lehdet:
Keskisuomalainen sunnuntaina 25.03.01 Vierailija-kolumnissa pääkirjoitussivulla: Päivi Ketolainen: Köyhättääkö? Missä kulkee raja köyhyyden ja kohtuullisen toimeentulon välillä? Kansanedustajat jämähtivät kiistelemään, ovatko köyhät vähentyneet vai lisääntyneet. Tilastoja lukemalla köyhyydestä ja köyhien määrästä ei saa mitään tolkkua. Käppyrät kertovat sen, mitä niistä halutaan lukea. |
Itse köyhät ihmiset sen sijaan ovat aina tienneet, että mitä on köyhyys. Mutta on kamalan noloa sanoa ääneen, että hei, minä olen köyhä. Vaikka köyhyys ei ole synti, se hävettää aika tavalla. Köyhää hävettää a) penkoa eilisen päivän leipäkoria kaupassa, b) kulkea aina kirpputorivaatteissa, c) olla osaton kaikesta sellaisesta, johon muilla on varaa, d) vipata rahaa ja elintarvikkeita sukulaisilta ja kavereilta, e) jonottaa luukulta toiselle ja f) asioida leipäjonossa ja ruokapankissa. |
Köyhä yrittää köyhyydestään huolimatta näyttää niin hyvin voivalta kuin
mahdollista, sillä julkiköyhyys painaa ihmisen lopulta syrjäytyneiden
lokeroon. Päivi Ketolainen Muut lehdet:
Keskisuomalainen sunnuntaina 25.03.01 Vierailija-kolumnissa.
Kuvannut, kirjoittanut ja rakentanut Pertti Manninen. |
etusivulle |
Nettisanomat 29.03.2001 2001/03/29/koyhyys.htm#ben Huom! Kaikki linkit eivät toimi tässä ympäristössä! |
torstaina 29. maaliskuuta 2001, lisäykset päivittäin. |
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. |
||
pääkirjoitus: köyhyyden määritelmän kritiikki. |
pertti manninen |
uusin lehti pääkirjoitus: köyhyyden määritelmän kritiikki. |
"Kotitalous määritellään suhteellisesti köyhäksi, jos sen käytettävissä olevat tulot kulutusyksikköä kohden ovat alle puolet kaikista kulutusyksiköistä järjestyksessä keskimmäisen saamista tuloista eli alle puolet koko väestön mediaanitulosta. Näin saatavaa lukua nimitetään köyhyysrajaksi." |
Todella köyhän olisi herttaisen yhdentekevää olla köyhä, suhteellisesti, kunhan vain pärjäisi edes jotenkin. Mistä hitosta määritelmässä mainittu "puolet" on vedetty. Sehän voisi olla yhtä hyvin kolmannes tai kaksi kolmannesta. Määritelmä ei ole mikään määritelmä, jos se ei määrittele sitä, mitä sen pitäisi määritellä! Absoluuttinen köyhyys onkin sitten hirvittävämpää ja siltä hyvinvoivan on helppo sulkea silmänsä. Sydämensäkin sulkemista moni harjoittelee ja jopa onnistuu. Sanat loppuvat. pertti manninen 29.03.01 köyhän arkea kuvailee |
Tyhjien pullojen kerääjä Helsingissä "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. Kuvannut, kirjoittanut ja rakentanut Pertti Manninen. |
etusivulle |
Nettisanomat 29.03.2001 2001/03/29/koyhyys.htm#ben Huom! Kaikki linkit eivät toimi tässä ympäristössä! |
Extra! |
| |||
TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti
Manninen. Yhteys: mailto:[email protected] | |||
nettisanomat - 2005/09/19 - Veronmaksajien
pääekonomisti Jaana Kurjenoja ei hellitä. - |
|