JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm

   

TÄMÄ SIVU EI OLE MUUTTUNUT.


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
  2005
nettisanomat.com   kuva

 
 

Uusin

Arkisto

Depis

Elokuva

Gallup

Imagine

Maisema

Kuvagalleria

Lehdet

Liikunta

Opetus

Perhe

Politiikka

Sota ja rauha

Tv ja radio

Talous

Työtä

Valokuva

Velka

Viikon kuva

 
 

Etsi nettisanomista!

 
 
1999 alkaen

 

Linkit.
Linkit joka numeroon ja haku, myös skandit! 

Sisällysluettelo.
2005.  Tammikuu
2005.  Helmikuu
2005.  Maaliskuu
2005. Huhtikuu
2005. Toukokuu
2005. Kesäkuu
2005. Heinäkuu
2005. Elokuu


nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com



Lahjoita ruokaa!  


Ilmoita ilmaiseksi!

 

Aftonbladet. Rolf Jansson.
Ungdomsarbetslöshet - trots de rekordvinster.
 
Nettisanomat torstaina  04.08.2005.


Kuva keskiviikkona 03.08.2005 klo 16.00. Pertti Manninen.


Aftonbladet. Tisdag 2 augusti 2005. Rolf Jansson.

Ungdomsarbetslöshet – trots rekordvinster

"Strålande tider, härliga tider, är det nu för de svenska börsbolagen. Det är rekordvinster och all time high - samtidigt som ungdomsarbetslösheten riskerar att sända en generation i utanförskap.

De 25 största företagen spås en årsvinst kring 300 miljarder kronor. En ökning med 50 miljarder på ett år.

Sverige utmålas av internationella ekonomer som ett succéland. Med världens mest teknikvänliga fackförening och en flit som gett produktivitetsökningar på 10 procent enbart i år.
  
Lika hög är tyvärr också ungdomsarbetslösheten – 10,6 procent. De ekonomiska teorierna och modellerna stämmer inte. Rekordår ska bädda för full sysselsättning.

Urstarka företag ger nationell stolthet och hopp. Höga vinster är bra om och när de satsas på framtiden. Men drömmen om ännu högre vinster kan bli ett hot mot människors trygghet och tunna ut ägarnas intresse att satsa långsiktigt.

Skandias enorma vinster bäddade för ett optionsprogram till de egna direktörerna som solkat varumärket och öppnat för en styckning av Sveriges äldsta börsföretag. Stålverket i Degerfors var enligt kunderna i Sydostasien bäst i världen vad gäller kvalitet och leveranssäkerhet. Vinsten låg som bäst runt 40 procent. Just därför sändes det i döden och produktionen flyttades för att rädda ett problemfyllt stålverk i England. I dag är ungdomsarbetslösheten i Degerfors 18,8 procent.

I Västervik, där Electrolux slaktade en dammsugarfabrik som redovisade vinst i 150-miljonersklassen, går 15,8 procent av de unga utan jobb.


Det är i de traditionellt starka industri- och bruksorterna som arbetslöshetens gift hårdast ätit sig in. Just där folkhemmets idé är starkast hotar nya klassklyftor när de som har arbete ställs mot dem som saknar.
 
Ungdomsarbetslöshetens långvariga effekter diskuteras inte. Trots att forskare pekat på att de gymnasister som tvingas börja i den nedbrytande kön – riskerar att oftare fastna där än andra.
  
Förr kände företagen ett socialt ansvar vid omstruktureringar. Med outsourcing-ivern, vinststressen och när ledningarna i globaliseringens spår utlokaliserats har banden och ansvaret klippts av.

Vad hjälper det om storbolagen likt Joakim von Anka badar i pengar ifall vinsterna kortsiktigt sprätts ut till aktieägarna eller för att belöna de egna direktörerna? Kan inte företagen och samhället ge unga jobb har vi en dålig framtid.
...

Aftonbladet. Tisdag 2 augusti 2005. Rolf Jansson.
Ungdomsarbetslöshet – trots rekordvinster.
   


 etusivulle!

 

 Nettisanomat tänään torstaina  04.08.2005.



Keskiviikkona 03.08.2005 klo 15:35


15:35 Metsässä.


15:35 Metsässä.


15:36 Mustikat houkuttavat.


15:36 Mustikat houkuttavat.


15:41 Metsätie kutsuu jatkamaan.


15:42 Poimija vilahtaa.


15:42 Toisen poimijan pyörä.


15:43 Punainen poimija.


15:44 Puut vilistävät.


15:44 Punainen poimija taas.


15:44 Poimija metsän kätköissä.


15:49 Västäräkki hyppelee.


16.00 Ungdoms-arbetslöshet.


16:02 "möjligt att demonisera..."


16:03 Historiaa rannalla.


16:04 Maa hyväilee lapsiaan.


16:04 Aftonbladet. Bomben i Bologna.


16:05 Tytöt kiitävät uikkareissaan.


16:05 Poika ja hiekkalinna.


16:06 Poika ja hiekkalinna.


16:08 Päitä vedessä.


16:08 Päitä vedessä.


16:08 FBI slår till - mot fildelare.


16.10 Pyöriä nurmikolla.


16:10 Pyöriä nurmikolla.


16:10 Pyöriä nurmikolla.


16:10 Lintu nurmikolla.


16:11 Valkoinen perhonen liitää.


16:17 Västäräkki kaivon kannella.


16:17 Västäräkki ruohikolla.


16:27 Ylilatautunut terrorijahti.


16:29 Terrorismin torjunta vaatii ...


16:30 Sinikka Rajamäki: Yli...


16:32 Ylilatautunut terrorijahti.


16:33 Tuomiojan käsiinsä saama ...


16:43 MM83. Tiina Lillak, voittaja.


16:49 Karjalainen. Nokia saa nyt ...


16:50 Pohjalainen. Nokia saa nyt ...


16:53 Ilkka. Nokia saa nyt Kallasvuon

 

Tunti elämästä. Peräkkäisiä kuvia ja kertomuksia eräänä kauniina päivänä: keskiviikkona 3. elokuuta 2005. Lehdet olivat edellispäivän lehtiä. Aftonbladet hankittu Ärrältä ja suomalaiset luettu Peurungan lehtisalissa Laukaassa. Järvi oli Peurunka ja ilma oli lämmin, varsinkin silloin kun aurinko paistoi, vesi oli virkistävää, ehkä 18-asteista. Mustikat maistuivat suoraan suuhun. Helikopterit eivät vielä pörränneet: Neste-rallia lähden karkuun Helsinkiin! Kuvat ja kertomukset Pertti Manninen.

 

  etusivulle!

 

Elokuun hellepäivä. Maa hellii lapsiaan. Kuva: Pertti Manninen. Laukaa. 


Keskiviikkona
 
   03.08.2005. 
  


 TOIMITUS.
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: mailto:[email protected] Copyright nettisanomat.com 2005/371. Sivut: 04.08. 2005,   (nettiin 04.08.2005, linkit 04.08.2005).   

nettisanomat  - 2005/08/04 - Ungdomsarbetslöshet - trots de rekordvinster.  Rolf Jansson.  Aftonbladet. Tisdag 2 augusti 2005. - Kuva - Tunti elämästä. Kuvia ja kertomuksia eräänä kauniina päivänä: keskiviikkona 3. elokuuta 2005. - Pertti Manninen -  torstaina 04.08.2005 - kuva - kuvat - pertti manninen - nettisanomat.


sivun alkuun!



uusimpaan!



Ilmoita ilmaiseksi!



Nettisanomat-sivuston kopiona nettiin maanantaina 2013-01-14.
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivustossa on tehty hovioikeuden määräämät lisäpoistot. Näin ollen asianomaisten henkilötiedot ovat tulleet julkisiksi. Asianomaiset ovat asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky, Vantaa, ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki Oy. (Tiistai 08.03.2016.)