JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm

    TÄMÄ SIVU EI OLE MUUTTUNUT.
 
 
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
  2005
nettisanomat.com   kuva

 
 

Uusin

Arkisto

Depis

Elokuva

Gallup

Imagine

Maisema

Kuvagalleria

Lehdet

Liikunta

Opetus

Perhe

Politiikka

Sota ja rauha

Tv ja radio

Talous

Työtä

Valokuva

Velka

Viikon kuva

 
 

Etsi nettisanomista!

 
 
1999 alkaen

 

Linkit.
Linkit joka numeroon ja haku, myös skandit! 

Sisällysluettelo.
2005.  Tammikuu
2005.  Helmikuu
2005.  Maaliskuu
2005. Huhtikuu
2005. Toukokuu
2005. Kesäkuu
2005. Heinäkuu
2005. Elokuu


nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com



Lahjoita ruokaa!  


Ilmoita ilmaiseksi!

 

Aftonbladet. Bomben i Bologna. Nettisanomat torstaina  04.08.2005.


Kuva keskiviikkona 03.08.2005 klo 16.04. Pertti Manninen.


Aftonbladet. Tisdag 2 augusti 2005.
Bomben i Bologna.
Ragnar Strömberg om attentat som förvandlade rättstaten till en säkerhetsstat - 25 år före bomberna i London.

Bild: Bombattentatet mot tågstationen i Bologna dödade 85 människor och skadade över 200 hundra. Vissa av attentatsmännen avtjänar livstidstraff medan deras forna kamrater gör politisk karriär.

"Undantagstillstånd med folkligt samtycke är också undantagstillstånd."
...
"Det som sedan följt år 25 år processer, desinformationskampanjer i press och tv, domar som överklagas, fastställs, hävs, advokater som anlitats av de anhörigas förening som överlämnar dokumentation till de misstänkta, bland vilka finns höga befäl inom den militära underrättelsetjänsten och framträdande representanter för fascistpartiet M.S.I, som nu återfinns i Alleanza Nazionale som ingår i regeringskoalitionen som leds av Silvio Berlusconi. Berlusconi är liksom  flera inom näringslivets, poliskårens och det militära underrättelseväsendets yppersta elit medlem av frimurarlogen P2. I en tidningsintervju i mitten av 90-talet klagar två av de dömda terroristerna, Franceska Mambro och Valerio Fovaranti, över att medan de avtjänar livstidsstraff så är flera av deras forna kamrater på väg in i regeringen.

En sådan politisk karriär lär inte våra dagars terrorister göra, men i gengäld har de lyckats bra mycket bättre med det som deras föregångare hade som mål: att destabilisera det demokratiska samhället genom att provocera fram konsensus för en förvandling av rättstaten till säkerhetsstat.

DE 85 döda och över 200 svårt skadade i Bologna offradea i just detta mycket precisa och av de skyldiga också gång på gång uttalade syfte, helt enligt den "spänningens strategi" som den svarta terrorn hade tillämpat i Italien sedan bombattentaten i Brescia och Milano 1969.

Medan vänsterextrema grupper, som Röda Brigaderna, slog till mot enskilda företrädare för den stat och det demokratiska samhälle som skulle störtas, som vid mordet på Aldo Moro två år tidigare - bar Bologna-massakern den fascistiska terrorns alla kännetecken.

Så även om extremhögerns inflytande och förbindelser i den pålitiska, polisiära, militära och ekonomiska eliten gjorde det möjligt att försvåra och förlama den rättsliga processen, slog försöken att vilsedela den allmänna opinionen och smutskasta till och med de anhörigas organisation som en kommunistisk komplott, fullständigt slint.

Det ur demokratisk synpunkt mest bekymmersamma med det som sker nu, som när en försvarslös, oskyldig man avrättas med fem skott i huvudet av poliser, är att till och med public servicemedia inte erbjuder den allmänna opinionen kritisk ifrågasättande rapportering av det skedda, utan nöjer sig med att vidarebefordra de ytterst ansvariga makthavarnas principella rättfärdigande av shoot-to-kill-strategin, insvept i allmänna beklaganden till offrets anhöriga. Undantagstillstånd med folkligt samtycke är också undantagstillstånd.

En av de tyngst vägande orsakerna är förstås det historiskt unika grepp över nyhetsrapporteringen som dagens politiska och ekonomiska elit har och som gör det möjligt att definiera och demonisera en stor grupp människor som den utifrån kommande ondskans ombud.

Så vad kommer att hända framåt vintern, när det blir så jäkla kallt att folk småspringer för att inte förfrysa tårna och inte bara muslimska Londonbor börjar bylta på sig tjocka jackor, som var ett av den brasilianske elektrikerns ödesdigra "misstag"?"

Ragnar Strömberg. Aftonbladet. Tisdag 2 augusti 2005. Bomben i Bologna.


 16:02 "möjligt att demonisera..."

 etusivulle!

 

 Lue myös! Etusivulla torstaina 14. heinäkuuta 2005.

It is an insult to the  dead to deny the link with Iraq.
Tony Blair put his own people at  risk in the service of a foreign power. Comment. Seumas Milne. "The London bombers were to blame for attacks on civilians that are  neither morally nor politically defensible. But the prime minister - who  was warned by British intelligence of the risks in the run-up to the war -  is also responsible for knowingly putting his own people at risk in the  service of a foreign power. The security crackdowns and campaign to uproot  an "evil ideology" the government announced yesterday will not extinguish  the threat. Only a British commitment to end its role in the bloody  occupations of Iraq and Afghanistan is likely to do that." The Guardian. Thursday July 14,  2005.
 

 

Alla har de rätt till vår sorg.
TORSTEN KÄLVEMARK om offren i Irak - och London. "Trots min kärlek till det brittiska och till vår västerländska kristna kultur skulle jag känna mig som en fascismens medlöpare om jag inte förmådde bevara denna jämvikt. Det är en hållning som inte löser frågan om behovet av våld för att störta tyranner. Men den kräver proportionalitet i våldet och den förutsätter militära insatser som inte bygger på lögn och manipulationer.Och återigen: Barbariet i London eller Falluja kan aldrig försvaras. Tusentals offer i Irak kan aldrig vägas mot hundra i London. Det finns inget kollektivt lidande, bara enskilda människor, alla med samma värde. Det är detta som är själva grunden för den civilisation vars namn så många nu missbrukar." Aftonbladet. Onsdag  13 juli 2005.


Tuuli käy heidän ylitseen. Poisnukkuneitten muistolle. Sarja.
Kuva: Pertti Manninen.

 

 Nettisanomat tänään torstaina  04.08.2005.



Keskiviikkona 03.08.2005 klo 15:35


15:35 Metsässä.


15:35 Metsässä.


15:36 Mustikat houkuttavat.


15:36 Mustikat houkuttavat.


15:41 Metsätie kutsuu jatkamaan.


15:42 Poimija vilahtaa.


15:42 Toisen poimijan pyörä.


15:43 Punainen poimija.


15:44 Puut vilistävät.


15:44 Punainen poimija taas.


15:44 Poimija metsän kätköissä.


15:49 Västäräkki hyppelee.


16.00 Ungdoms-arbetslöshet.


16:02 "möjligt att demonisera..."


16:03 Historiaa rannalla.


16:04 Maa hyväilee lapsiaan.


16:04 Aftonbladet. Bomben i Bologna.


16:05 Tytöt kiitävät uikkareissaan.


16:05 Poika ja hiekkalinna.


16:06 Poika ja hiekkalinna.


16:08 Päitä vedessä.


16:08 Päitä vedessä.


16:08 FBI slår till - mot fildelare.


16.10 Pyöriä nurmikolla.


16:10 Pyöriä nurmikolla.


16:10 Pyöriä nurmikolla.


16:10 Lintu nurmikolla.


16:11 Valkoinen perhonen liitää.


16:17 Västäräkki kaivon kannella.


16:17 Västäräkki ruohikolla.


16:27 Ylilatautunut terrorijahti.


16:29 Terrorismin torjunta vaatii ...


16:30 Sinikka Rajamäki: Yli...


16:32 Ylilatautunut terrorijahti.


16:33 Tuomiojan käsiinsä saama ...


16:43 MM83. Tiina Lillak, voittaja.


16:49 Karjalainen. Nokia saa nyt ...


16:50 Pohjalainen. Nokia saa nyt ...


16:53 Ilkka. Nokia saa nyt Kallasvuon


Tunti elämästä. Peräkkäisiä kuvia ja kertomuksia eräänä kauniina päivänä: keskiviikkona 3. elokuuta 2005. Lehdet olivat edellispäivän lehtiä. Aftonbladet hankittu Ärrältä ja suomalaiset luettu Peurungan lehtisalissa Laukaassa. Järvi oli Peurunka ja ilma oli lämmin, varsinkin silloin kun aurinko paistoi, vesi oli virkistävää, ehkä 18-asteista. Mustikat maistuivat suoraan suuhun. Helikopterit eivät vielä pörränneet: Neste-rallia lähden karkuun Helsinkiin! Kuvat ja kertomukset Pertti Manninen.

 

  etusivulle!

 

Elokuun hellepäivä. Maa hellii lapsiaan. Kuva: Pertti Manninen. Laukaa. 


Keskiviikkona
 
   03.08.2005. 
  


 TOIMITUS.
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: mailto:[email protected] Copyright nettisanomat.com 2005/371. Sivut: 04.08. 2005,   (nettiin 04.08.2005, linkit 04.08.2005).   

nettisanomat  - 2005/08/04 - Bomben i Bologna.  Ragnar Strömberg. Aftonbladet. Tisdag 2 augusti 2005. - Kuva - Tunti elämästä. Kuvia ja kertomuksia eräänä kauniina päivänä: keskiviikkona 3. elokuuta 2005. - Pertti Manninen -  torstaina 04.08.2005 - kuva - kuvat - pertti manninen - nettisanomat.


sivun alkuun!



uusimpaan!



Ilmoita ilmaiseksi!



Nettisanomat-sivuston kopiona nettiin maanantaina 2013-01-14.
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivustossa on tehty hovioikeuden määräämät lisäpoistot. Näin ollen asianomaisten henkilötiedot ovat tulleet julkisiksi. Asianomaiset ovat asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky, Vantaa, ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki Oy. (Tiistai 08.03.2016.)