JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm


Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määrätyt verkkoviestit.  Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen  http://www.12.fi/2005/02/17/kuvasivu1haasteita.htm



Nettisanomat  17.02.2005


Nettisanomat. Tämän numeron etusivulle!

Haasteiden päivä Laukaassa 17.02.2005.

Haasteiden päivä Laukaassa 17.02.2005.

Penkkariajelut klo 11.08. Kuva: Pertti Manninen. Kiipeily klo 11.11. Kuva: Pertti Manninen.

ETUSIVULLE TÄNÄÄN!

edellinen numero 

nettisanomat.fi  -  torstaina 17. helmikuuta 2005  - etusivu - nro 311 

seuraava numero


nettisanomat 
1999 alkae
n

ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

Uusin lehti Arkistohaku Depis Elokuva Gallup Imagine Kaupunkikuva Kuvagalleria Lehdet Liikunta
Opetus Perhe Politiikka Sota ja rauha Tv ja radio Talous Työtä Valokuva Velka Viikon kuva

ETUSIVULLE EILEN!

edellinen numero 

nettisanomat.fi  -  tiistaina 15. helmikuuta 2005  - etusivu - nro 310 

seuraava numero


Tänään
15.02.2005
 
 

nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com

 

pm

Kuvasarja sunnuntaina 06.02.2005.


Puu. 11.29.


Kortteet. 15.43.


Tunnelissa. 15.47.


Nainen ja potkukelkka. 15.55.


Karjala. 16.31.


Auringonlasku. 16.34.

"Hetkiä eräänä sunnuntaina eräässä suomalaisessa paikassa."


Puu lähempänä. 11.29.


Vana 15.45.


Tunnelissa lähempänä. 15.47.


Karhu ja potkukelkat. 15.58.


Tienviitta. 16.31.


Puu ja viimeiset säteet. 16.40.

"Paikka ja paikan lähellä. Ajatukset ties missä."


Piha. 13.00.


Vana lähempänä. 15.45.


Vana ja puut. 15.50.


Karhu ja pyörä 16.24.


Kulkija. 16.32.

Nettisanomat tänään tiistaina 15.02.2005.
"Hetkiä eräänä sunnuntaina eräässä suomalaisessa paikassa."

Pertti Manninen. Myös mukana kuvassa!


Puu. 15.29.


Ufo. 15.46.


Esko. 15.51.


Luminen tienpenkka. 16.28.


Vana alas. 16.34.

"Paikka ja paikan lähellä. Ajatukset ties missä." Kuvasarja sunnuntaina 06.02.2005. Pertti Manninen. Myös mukana kuvassa!

             

Lahjoita ruokaa!
 

"The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille.

  Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi!   Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.
  05  
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
Maksuttomia arkistoja: kaleva.fi yle.fi mtv3.fi  
aftonbladet.se  (förstasidorna)
guardian.co.uk




nettisanomat 2005

06.01.2005
13.01.2005
20.01.2005
27.01.2005

03.02.2005
10.02.2005
15.02.2005
17.02.2005

     


  2003.
Tammikuu-kesäkuu kuvin.

Heinäkuu-joulukuu kuvin.
  2004.
Ensimmäinen kvartaali.
Toinen kvartaali.
 

2004.
Kolmas kvartaali.
Neljäs kvartaali.

 

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Torstaisin ja  tiistaisin extra!

ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

Maksuttomia arkistoja:
kaleva.fi
yle.fi 
mtv3.fi  
aftonbladet.se  (förstasidorna)
guardian.co.uk
   
   
  Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.


   

TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteydenotto: [email protected]. Copyright nettisanomat.com 2005/310. Sivut valmisti Pertti Manninen 15.02.2005,  ensimmäinen versio 17.02.2005. linkit 17.02.2005). Vanhempi toimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen. 
nettisanomat - 2005/02/17  - Haasteiden päivä Laukaassa - - Penkkariajelut klo 11.08. Kiipeily klo 11.11. Kuvat: Pertti Manninen. - - avoin - ainakin joka torstai - kuva - kuvat - pertti manninen - nettisanomat.

   

Oikeusjuttu:Tästä kaikki alkoi:  Ulosottomiehen ja  kihlakunnanvoudin operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi.   
Tarkka selostus! 



Nettisanomat-sivuston kopiona nettiin maanantaina 2013-01-14.
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivustossa on tehty hovioikeuden määräämät lisäpoistot. Näin ollen asianomaisten henkilötiedot ovat tulleet julkisiksi. Asianomaiset ovat asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky, Vantaa, ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki Oy. (Tiistai 08.03.2016.)