JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm


Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määrätyt verkkoviestit.  Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen  http://www.12.fi/2004/11/02/evajakobssonkoulu.htm



Nettisanomat 02.11.2004


 
  Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! 
 
edellinen numero 

nettisanomat.com  -    nro 293
tiistaina 02.11.2004. -  tämän numeron etusivulle! 

seuraava numero

nettisanomat.fi

 
1999 alkaen
 
nettisanomat tiistaina 02.11.2004.
Max Jakobsson rahoitti urkkimista  ja peruskoulun tyrmäämishankkeita! 
Max Jakobsson: No evan rooli haluttiin salata ennenkaikkea sen takia että ei voitaisiin tehdä tästä poliittista kysymystä silloin vielä 77 oli oli aika vahva vastarinta tätä kohtaan ja ja haluttiin esittää niin että tämä henkilö joka valittiin professoriksi niin oli valittu ei ei poliittisista syistä vaan sen perusteella että hänellä oli tieteelliset ansionsa ja jos olisi sanottu että eva on tämän järjestänyt niin silloin olisi sanottu että siis tää  professori oli poliittinen nappula eikä eikä
Toimittaja:mutta käytännössähän näin oli 
Max Jakobsson: ehh heh he  no juu tällaista se elämä on heh heh he
Eilen maanantaina 01.11.2004. TV1 klo 20.00.
KOULUSOTAA KULISSEISSA.


Suomalainen todellisuus illan hämärtyessä? Eteläranta. Kuva sarjasta Stokkalta Skattalle ja vähän takaisinkin. Pertti Manninen, Helsinki lauantaina 14.08.2004. Isonna!

Helsingin Sanomat. Pääuutissivu. Lauantaina 30.10.2004.
Porvarit urkkivat kouluhallinnossa.

Porvarilliset ryhmät rakensivat 1970-luvulla kouluhallintoon oman urkintaverkkonsa, joka seurasi vasemmistolaisten ministerien ja virkamiesten toimintaa. Porvariverkossa oli mukana 300 henkeä. He keräsivät tietoa ja välittivät sitä eteenpäin.

Säätiössä toiminut asiantuntijaryhmä seuloi tiedot ja valmisteli keskustalle, kokoomukselle ja muille porvaripuolueille sopivia vastaehdotuksia hallitukseen ja eduskuntaan. Toimintaa johdettiin ja rahoitettiin Vapaan koulutuksen tukisäätiöstä. Urkinnasta kerrotaan tohtori Jari Leskisen uudessa kirjassa.

(Sivu A3, 2/7 palstaa, kuukausiliitteen esittelyssä toisena juttuna.)

Helsingin Sanomat. Kuukausiliite. Marraskuu 2004. Lauantaina 30.10.2004.
Porvarien salainen säätiö.
Sotavahinkosäätiö varoilla rahoitettiin kamppailua
kouluihin tunkevaa sosialismia vastaan.

...
"Vasemmistovaaraan piti vastata. Siihen tarvittiin paljon rahaa ja taitavia organisaattoreita.

Marraskuun 16. päivänä 1973 kokoontui Helsinkiin parikymmentä tärkeää miestä saman pöydän ääreen. He olivat suurten pankkien, vakuutusyhtiöiden ja teollisuusyritysten johtajia sekä yliopistomiehiä, poliitikkoja ja muita vaikuttajia.

Helsingin yliopiston kansleri Pentti Renvall alusti radikaaleista hankkeista, joita opetusministeriö ja kouluhallitus suunnittelivat. Renvall oli arvostettu historiantutkija ja vannoutunut kommunismin vastustaja.

Renvall oli vakuuttava esiintyjä ja sai vedota isänmaallisiin tunteisiin. Herroille kävi kutsu kylmän sodan asepalvelukseen. He olivat sodan käyneitä miehiä, nuorimmat viisissäkymmenissä. Yhtään naista ei paikalla ollut - paitsi tietenkin tarjoilijoina.

Esityksen jälkeen päätettiin perustaa koulutuksen tukisäätiö, jonka tehtäväksi annettiin torjua vasemmiston hankkeita. Vapaan koulutuksen tukisäätiö sai koko ajan rahoitusta Sotavahinkosäätiöltä. ja Max Jakobsonin johtama Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva antoi sille runsaasti tukea. Hankkeeseen upposi vuosittain satojatuhansia markkoja, vaikka valtaosa ihmisistä työskenteli vapaaehtoisesti.

Koulutussäätiön piti vaikuttaa taustalla ja näkyä julkisuudessa hyvin vähän.

Siinä se on onnistunut. Säätiö on toiminut kolmekymmentä vuotta, mutta esimerkiksi Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien yhteisestä arkistosta ei löydy yhtään lehtileikettä säätiöstä.

Jari Leskisen tutkimus kertoo ensimmäisen kerran yksityiskohtaisesti, mitä Vapaan koulutuksen säätiö teki.

Ensimmäiseksi se kartoitti opetusministeriön, kouluhallituksen ja ammattikasvatushallituksen kaikkien virkamiesten puoluekannat. Työ tehtiin äärimmäisen salaisesti, mutta huolellisesti. Sen lisäksi käytiin läpi paljon muitakin opetusalan asiantuntijoita, lähes 700 nimeä.

Tulos oli hälyttävä. Vasemmisto oli saanut vahvan jalansijan virkamiesten joukossa. Niinpä päätettiin ryhtyä vastaiskuun.

Säätiö värväsi oman "salaisen tiedusteluverkoston" opetushallinnon sisälle. Siihen kelpasi valittuja keskustan, kokoomuksen ja pienten porvaripuolueiden kannattajia sekä muutamia oikeistodemareita.

"Jos kohteeksi valittu virkamies tunsi tukisäätiön tarkoitusperät omikseen, hän toimitti tukisäätiölle oman hallinnonalan tietoa sekä suullisessa että kirjallisessa muodossa, oli tieto sitten salaista tai ei", Leskinen kertoo.

Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että opetushallinnon sisälle muodostettiin rinnakkaisorganisaatio, jota johdettiin Vapaan koulutuksen säätiöstä.

"Toiminnan päätarkoituksena oli torpedoida sellaiset Sdp:n sosialistisiiven ja Skdl:n ajamat koulutuspoliittiset hankkeet, joiden ei toivottu missään muodossa toteutuvan."

Säätiön salaisessa organisaatiossa oli 300 henkilöä. Siinä työskenteli kymmeniä "myyriä", opetushallinnon korkeita virkamiehiä. Hallinnon sisältä saadut muistiot kopioitiin ja välitettiin eteenpäin omassa verkostossa.

Toimintaa johti ydinryhmä, johon kuuluivat säätiön toiminnanjohtaja Jaakko Aho, tohtorit Matti Peltonen ja Manu Renko sekä kouluhallituksen osastopäällikkö Vesa Lyytikäinen ja työnantajien koulutusekspertti Heikki Hirvinen."
...
Porvarien salainen säätiö. Unto Hämäläinen
Helsingin Sanomat. Kuukausiliite. Marraskuu 2004
.

(Sivu 38, 4/4 palstaa, otsikko 2 palstaa, yläreunassa "leima": ERITTÄIN SALAINEN.)
 

Helsingin Sanomat sunnuntaina 31.10.2004.
Oikeiston vastaiskua
johdettiin
Etelärannasta.

Unto Hämäläinen
...
On totuuden aika.

Toimittaja Jarkko Vesikansa (vas.) väitöskirja on ensimmäinen luotettaviin arkistolähteisiin perustuva tutkimus salaisesta tiedustelutoiminnasta, jota työnantajat kustansivat.

Se oli iso - ja kallis - hanke.

Samasta asiasta saadaan - aivan sattumalta - tietoa myös toista kautta. Tohtori Jari Leskisen (oik.) marraskuussa ilmestyvä tutkimus paljastaa, että kouluhallinnon sisälle rakennettiin porvarien salainen varjo-organisaatio. Se ulottui opetusministeriöstä kouluihin ja yliopistoihin. Organisaation piti torjua ja vesittää vasemmistolaisten virkamiesten suunnitelmat. Leskisen tutkimuksesta kerrotaan ennakkotietoja HS:n kuukausiliitteessä.

Porvarit olivat 1970-luvulla niin alakynnessä, että toiminta piti salata ja kieltää vuosikymmeniä jälkeenpäinkin. Enää siihen ei tarvetta. on totuuden aika.
...
Oikeiston vastaiskua johdettiin Etelärannasta. Unto Hämäläinen.
Helsingin Sanomat sunnuntaina 31.10.2004

(Sivu D4, n. 2/6 palstaa, kuva 1 palsta, pääjuttuun upotettuna).

Keskisuomalainen sunnuntaina 31.10.2004.
1970-luvun näkymätön Mannerheim-linja
PORVARIPUOLUSTUS: Eturintamassa puuhasivat EVA ja Sotavahinkoyhdistyksen säätiö.

HELSINKI
Eeva Nikkilä-Kiipula /STT

"Suomen tiede- ja koulutuspolitiikkaa 1970-luvulla ravistellut vasemmistoradikalismi synnytti vahvan, näkymättömän ja näihin päiviin tuntemattomaksi jääneen puolustusrintaman.

Rintaman muodostivat lähinnä porvarillisesti ajattelevat yhteiskuntapiirit. Sotavahinkoyhdistyksen säätiö sekä elinkeinoelämän johtavat vaikuttajat etunenässä Max Jakobsonin luotsaama Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA.

Niiden ja joidenkin oikeistososialidemokraattien myötävaikutuksella synnytettiin vuonna 1973 Vapaan koulutuksen tukisäätiö (VKTS) vastustamaan silloisen kouluhallituksen ja viime kädessä opetusministeriön koulutuspolitiikkaa.

Lisäksi vuonna 1977 lahjoitettiin Sotavahinkoyhdistyksen säätiön nimissä viestinnän professuuri Helsingin yliopistolle. Viran noin 525 euron perustamiskustannuksista yli puolet tuli EVA:n pussista. mutta sen roolista vaiettiin tiukasti.

Professuurin perustamisen lisäksi puolustusrintama huolehti siitä, että virkaan valittiin vain ja ainoastaan Osmo A. Wiio. Näin Helsingin yliopistoon luotiin vaihtoehto Tampereen yliopiston nordenstrengiläis-hemanuslaisen tiedotusopin opetukselle.

Tiedot ilmenevät valtiotieteen tohtori Jari Leskisen vielä julkaisemattomasta kirjasta Tulevaisuuden turvaksi (Sotavahinkosäätiö), joka on säätiön 50-vuotishistoria. Kirja julkaistaan 12. marraskuuta."
...

Kuvateksti: SYP:n pääjohtaja Mika Tiivola (vas.) oli yksi Vapaan koulutuksen tukisäätiön perustajajäseniä. Max Jakobssonin (oik.) johtama EVA puolestaan rahoitti merkittävästi säätiön toimintaa. Kuvassa Tiivola ja Jakobsson EVA-päivillä vuonna 1980. KUVA: HANSA PAULA/ LEHTIKUVA.

1970-luvun näkymätön Mannerheim-linja. Eeva Nikkilä-Kiipula /STT
Keskisuomalainen sunnuntaina 31.10.2004.


Ilta-Sanomat. Televisio.  Maanantaina 01.11.2004.
Salainen säätiö nakersi peruskoulua.

TV1 klo 20.00.
KOULUSOTAA KULISSEISSA tarjoaa taas yhden paljastuksen Suomen salaista historiaa.

Kiihkeän koulusodan vuosina 1970-luvun alussa professuureja ostettiin rahalla, elinkeinoelämän ja yliopistojen tutkimusyhteistyötä vauhditettiin, peruskoulu-uudistus aiottiin estää. Perustettiin säätiö. joka keräsi luottamuksellisia tietoja poliittisten puolueiden kokouksista ja valmisteltavina olevista asiakirjoista.

Juha-Matti Martikaisen ja Ari Lehikoisen toimittamassa ohjelmassa paljastetaan, mitä kulisseissa kähmittiin. Selviää myös, ketkä huippupoliitikot olivat toiminnassa mukana huolehtimassa siitä, minkälaisia työntekijöitä ja johtajia "vasemmistolaistunut" koululaitos tuottaisi. Elinkeinoelämä päätti laittaa miljoonia peliin.

Kuvateksti: Salaperäisen koulutussäätiön rahoittajina olivat Max Jakobssonin (kuvassa) johtama Elinkeinoelämän (EVA) ja Sotavahinkosäätiö.

Salainen säätiö nakersi peruskoulua.
Ilta-Sanomat. Televisio.  Maanantaina 01.11.2004.

(Sivu 31, 4/6 palstaa keskellä, värikuva 3/6 palstaa.)

TV1 Klo 20.00

Kuuluttaja: Suomessa käytiin kiihkeää koulusotaa 1970-luvun alkupuolella niin vasemmistokin kuin oikeistokin sekä elinkeinoelämä pyrkivät vaikuttamaan opetuksen sisältöihin kuulemme nyt ensimmäistä kertaa asianomaisilta mitä opetuksen kulisseissa tapahtui.
...
Springer - Erkko
 - Porvareiden verkko!"

Yliopisto ylioppilaille!
(Kylttejä mielenosoituksesta Porthanian edessä Helsingissä.)
...
Ministeri Max Jakobsson: Elinkeinoelämän piirissä oli huolestumista siitä, että tietynlainen vasemmistoradikalismi oli pääsemässä vaikuttamaan opetustoimintaan koululaitokseen korkeakouluihin ja niin edelleen
...
Max Jakobsson:  Eihän se julkista ollut joka suhteessa tottakai siin käytiin hyvin paljon sellaisia keskusteluja jotka joita ei tuotu julkisuuteen ja suunnitelmia joita ei haluttu julkaista ja niin edelleen mutta se varsinainen kamppailuhan sitten käytiin julkisessa keskustelussa ensinnäkin tiedotusvälineiden kautta ja eduskunnassa poliittisten puolueiden parissa ja niin edelleen
...
Max Jakobsson:  No evan rooli haluttiin salata ennenkaikkea sen takia että ei voitaisiin tehdä tästä poliittista kysymystä silloin vielä 77 oli oli aika vahva vastarinta tätä kohtaan ja ja haluttiin esittää niin että tämä henkilö joka valittiin professoriksi niin oli valittu ei ei poliittisista syistä vaan sen perusteella että hänellä oli tieteelliset ansionsa ja jos olisi sanottu että eva on tämän järjestänyt niin silloin olisi sanottu että siis tää  professori oli poliittinen nappula eikä eikä
Toimittaja: mutta käytännössähän näin oli 
Max Jakobsson: ehh heh he  no juu tällaista se elämä on heh heh he
...
Filip Pettersson: Kyllä me saimme aika mukavasti rahaa ehkä se johtui siitä että minä hopin pääjohtajana pystyin vaikuttamaan kulissien takana

Toimittaja: Pyhittääkö tässä tavallaan tarkoitus keinot?
Jari Leskinen: Niin se on kysymys joka varmasti vaatii pohtimista.
LOPPUTEKSTIT

Maanantaina 01.11.2004. TV1 klo 20.00.
KOULUSOTAA KULISSEISSA

nettisanomat tiistaina 02.11.2004.

Linkit tulossa!

"...det finns scener som är så roliga i den här filmen att man nästan ramlar av stolen och ner pä golvet."


Dagens Nyheter söndag 26.09.2004.

Om musikplinkande och andra mer eller mindre manliga aktiviteteter. 

"...det finns scener som är så roliga i den här filmen att man nästan ramlar av stolen och ner pä golvet."


Dagens Nyheter söndag 26.09.2004.

Om musikplinkande och andra mer eller mindre manliga aktiviteteter. 


"...det finns scener som är så roliga i den här filmen att man nästan ramlar av stolen och ner pä golvet."


Dagens Nyheter söndag 26.09.2004.

Om musikplinkande och andra mer eller mindre manliga aktiviteteter. 


"...det finns scener som är så roliga i den här filmen att man nästan ramlar av stolen och ner pä golvet."


Dagens Nyheter söndag 26.09.2004.

Om musikplinkande och andra mer eller mindre manliga aktiviteteter. 

 

"...det finns scener som är så roliga i den här filmen att man nästan ramlar av stolen och ner pä golvet."


Dagens Nyheter söndag 26.09.2004.

Om musikplinkande och andra mer eller mindre manliga aktiviteteter. 

"...det finns scener som är så roliga i den här filmen att man nästan ramlar av stolen och ner pä golvet."


Dagens Nyheter söndag 26.09.2004.

Om musikplinkande och andra mer eller mindre manliga aktiviteteter. 

"...det finns scener som är så roliga i den här filmen att man nästan ramlar av stolen och ner pä golvet."


Dagens Nyheter söndag 26.09.2004.

Om musikplinkande och andra mer eller mindre manliga aktiviteteter. 

"...det finns scener som är så roliga i den här filmen att man nästan ramlar av stolen och ner pä golvet."


Dagens Nyheter söndag 26.09.2004.

Om musikplinkande och andra mer eller mindre manliga aktiviteteter. 

 



ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
edellinen numero 

nettisanomat.fi  - tiistaina  02.11.2004   - etusivu - nro 293 

seuraava numero
 

Tänään
02.11.2004
 
 

nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com

 

 

 
Viikon linkki
 
   
 
 
Sodan kuva
 
   
pm

"Experience the Reality". 
Kuva: Pertti Manninen.

  Tiistaina 02.11.2004.  Mitä Osama bin Laden sanoi nauhalla.
MTV3. Seitsemän uutiset. 30.10.2004 klo 19.00.
TV1. Uutiset 30.10.2004 klo 20.30. (Alku puuttuu).
MTV3-uutiset 30.10.2004 klo 22.00. (Alku puuttuu).
30.10.2004 Nelosen uutiset n. 23.00. (alku puuttuu)
"Aamulla hain lehdet ja ajattelin lukea, mitä Osama bin Laden oli sanonut. Hämmästykseni oli suuri kun Helsingin Sanomat ei kertonut juuri mitään Osama bin Ladenin sanomisista. Lehti keskittyi vain nauhan vaikutuksiin USA:n presidentinvaaleihin.
Keskisuomalaisessa oli sentään paljon enemmän." Pertti Manninen.
Mitä Osama bin Laden sanoi nauhalla.
     

Suomalainen todellisuus. Koiran ulkoiluttajia Aleksilla.
uva sarjasta Stokkalta Skattalle ja vähän takaisinkin. Pertti Manninen, Helsinki lauantaina 14.08.2004. 
  Tiistaina 02.11.2004.  Miten aforismi syntyy? 
MTV3-uutiset 30.10.2004 klo 22.00. ("Loppukevennys". Helsingin Kirjamessuilta isossa hallissa yleisön joukossa.).

Toimittaja Raija Kantomaa: miten voi olla hauska lokakuun synkimpänä ja pimeimpänä päivänä?
B: sehän on ammattitaitokysymys.
I: en mä mä en tiedä seppo meistä on hauska ja mä näytän profiilia

K: mistä teidän hauskuus kumpuaa?
B: no sä oot varmaan keksinyt itse nää kysymykset joo täytyy
Kirjailija Kalle Isokallio: siis me syvällisesti analysoidaan suomalaista yhteiskuntaa ja tota noin sen historiaa ja myöskin kansanluonnetta ja erilaisten etnisten ryhmien vaikutusta suomeen ja ...
B: ja sitten me ei välitetä siitä
I: ... ja senjälkeen mä kirjoitan hauskan jutun


Toimittaja Raija Kantomaa: miten voi olla hauska lokakuun synkimpänä ja pimeimpänä päivänä?
B: sehän on ammattitaitokysymys.
I: en mä mä en tiedä seppo meistä on hauska ja mä näytän profiilia

K: mistä teidän hauskuus kumpuaa?
B: no sä oot varmaan keksinyt itse nää kysymykset joo täytyy
Kirjailija Kalle Isokallio: siis me syvällisesti analysoidaan suomalaista yhteiskuntaa ja tota noin sen historiaa ja myöskin kansanluonnetta ja erilaisten etnisten ryhmien vaikutusta suomeen ja ...
B: ja sitten me ei välitetä siitä
I: ... ja senjälkeen mä kirjoitan hauskan jutun

K: onko ne hauskoja juttuja?
B ai mun omani vai?
I: Sepon on ainakin hauskoja
Kirjailija Seppo "Bisquit" Ahti: on kyllä kyllä kalle on musta hauskempi
ja ennen kaikkea mä nautin siitä että  mä en oo lukenut niistä yhtään
I:  no jos me seppo säästää multa tuota aikaa hirveesti jos mä iltasanomissa aina hyppään aina sepon yli niin tota noin niin aikaa säästyy

K: miksi sinä kirjoitat
I: ei oo parempaakaan tekemistä
K: oikeasti
I: no ei oo parempaakaan tekemistä rospuuttokausi ei voi ajaa moottoripyörällä tota ei voi lumilautailla vielä niin jotainhan on silloin puuhattava silloin kirjoitetaan kirja
B: jos sä nyt tarkalleen mietit mitä tarkoittaa lause ei ole parempaa tekemistä niin ett sä sitä pitäis mitenkään vähättelynä
ei ole parempaa tekemistä
jumalaut tästä tuli aforismi
K. joo täst pannaan kirjaan (epäselvä)
B: joh joh joh (epäselvä)

Tomi Einonen: asia vilpitön ja tätä kaksikon mainostamaa rospuuttoaikaa saadaan vielä ensi yönä tunti lisää. (aika asiallisesti).
Leena Kaskela: aivan (suu herttaisessa hymyssä).
 
Miten aforismi syntyy? 

     

Suomalainen todellisuus illan hämärtyessä? Eteläranta. Kuva sarjasta Stokkalta Skattalle ja vähän takaisinkin. Pertti Manninen, Helsinki lauantaina 14.08.2004. 
  Tiistaina 02.11.2004. Max Jakobsson rahoitti urkkimista  ja peruskoulun tyrmäämishankkeita. Aatos Erkko vaikeni.
Porvarit urkkivat kouluhallinnossa. - Porvarien salainen säätiö. -  Oikeiston vastaiskua johdettiin Etelärannasta. - 1970-luvun näkymätön Mannerheim-linja. PORVARIPUOLUSTUS: Eturintamassa puuhasivat EVA ja Sotavahinkoyhdistyksen säätiö. - KOULUSOTAA KULISSEISSA tarjoaa taas yhden paljastuksen Suomen salaista historiaa. "Säätiö on toiminut kolmekymmentä vuotta, mutta esimerkiksi Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien yhteisestä arkistosta ei löydy yhtään lehtileikettä säätiöstä."Unto Hämäläinen. Valtiotieteen tohtori Jari Leskisen vielä julkaisemattomasta kirjasta Tulevaisuuden turvaksi.
     

Suomalainen todellisuus illan hämärtyessä? Kauppatori lähestyy. Kuva sarjasta Stokkalta Skattalle ja vähän takaisinkin. Pertti Manninen, Helsinki lauantaina 14.08.2004. 
  Tiistaina 02.11.2004.  KOULUSOTAA KULISSEISSA. 
Max Jakobsson: No evan rooli haluttiin salata ennenkaikkea sen takia että ei voitaisiin tehdä tästä poliittista kysymystä silloin vielä 77 oli oli aika vahva vastarinta tätä kohtaan ja ja haluttiin esittää niin että tämä henkilö joka valittiin professoriksi niin oli valittu ei ei poliittisista syistä vaan sen perusteella että hänellä oli tieteelliset ansionsa ja jos olisi sanottu että eva on tämän järjestänyt niin silloin olisi sanottu että siis tää  professori oli poliittinen nappula eikä eikä
Toimittaja: mutta käytännössähän näin oli 
Max Jakobsson: ehh heh he  no juu tällaista se elämä on heh heh he  Eilen maanantaina 01.11.2004. TV1 klo 20.00.
KOULUSOTAA KULISSEISSA.
     

 
"Experience the Reality". 
Kuva: Pertti Manninen.
Torstaina 28.10.2004. Irak. Päivittäin tapetaan siviilejä,  naisia ja lapsia. Yhdysvaltain presidenttiehdokkaat haukkuvat toisiaan ja lupaavat päättää sodan ja tappamisen kunniallisesti. Lisäksi he lupaavat tappaa Osama bin Ladenin. Uusi hätkähdyttävä arvio: Sodan alettua olisi kuollut jo 100 000 siviiliä.  
Ensimmäisessä vyöryssä: Kaadot Irakin armeijasta kymmeniä tuhansia. Surmat siviiliväestöstä tarkentuneet yli kymmeneksi tuhanneksi. Kaadot liittoutumasta virallisestikin jo yli tuhat. Väliaikaishallinnon pystyttämisen jälkeen on satoja taistelijoita ja siviilejä on kuollut. Ensi yönä ratkeaa kumpi jatkaa sodasta irtautumista: Bush vai Kerry?
Tappaminen jatkuu. Ruumiita ei lasketa.  
  04  
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
Maksuttomia arkistoja: kaleva.fi yle.fi mtv3.fi  
aftonbladet.se  (förstasidorna)
guardian.co.uk







 
  pm

Tiistaina 02.11.2004.
"Tuuli käy heidän ylitseen".
Poisnukkuneitten muistolle.
Kuvasarja.  
Kuva: Pertti Manninen.

     
  04  

ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

  pm
Balilaisen tanssin esityksiä, työpajoja sekä näyttely Helinä Rautavaaran museossa 18.9.-7.11.2004
"Kuva- ja tanssitaiteilija Sanna Karlsson-Sutisna  tutustuttaa yleisön balilaiseen kulttuuriin tanssiesitysten, työpajojen, valokuvien ja taiteen kautta."
 
 

Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

     
  ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
  04  
 
 

Linkkejä 

pm  
 
2004 nettisanomat.com linkit  etusivuille!        
tammikuu
 
 
helmikuu      
maaliskuu      
huhtikuu 22.04 29.04    
toukokuu 06.05 13.05 20.05 27.05      
kesäkuu 03.06 10.06 17.06 24.06      
heinäkuu 01.07 08.07 
15.07 22.07 26.07 27.07 29.07
elokuu

03.08

05.08

09.08 10.08 12.08   17.08 19.08
  24.08 26.08
27.08 31.08      
syyskuu 02.09 04.09 extra! Beslan 03.09.2004 09.09
11.09
14.09
16.09
21.09
  23.09
25.09
28.09
30.09
     
lokakuu 05.10 07.10
14.10
19.10
21.10   28.10
 
marraskuu 02.11
           
joulukuu              
 
   ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
  Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! 
 
 

Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia.

 
Vanhin 29.07.1999
 

Uusin
 

Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia.

 
 

TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteydenotto: [email protected]. Copyright nettisanomat.com 2004/293. Sivut valmisti Pertti Manninen 02.11.2004,  ensimmäinen versio: 02.12.2004 18:12 (linkkejä 03.11.2004 16:36 ). Vanhempi toimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen. 
2004/11/02 -
nettisanomat -  -  Max Jakobsson rahoitti urkkimista  ja peruskoulun tyrmäämishankkeita! Aatos Erkko vaikeni. -  Helsingin Sanomat. Pääuutissivu. Lauantaina 30.10.2004. Porvarit urkkivat kouluhallinnossa. - Helsingin Sanomat. Kuukausiliite. Marraskuu 2004. Lauantaina 30.10.2004. - Jari Leskinen - Porvarien salainen säätiö. Sotavahinkosäätiö varoilla rahoitettiin kamppailua kouluihin tunkevaa sosialismia vastaan.   Unto Hämäläinen - Pentti Renvall - Jaakko Aho, Matti Peltonen ja Manu Renko  - Vesa Lyytikäinen -  Heikki Hirvinen. - Helsingin Sanomat sunnuntaina 31.10.2004. Oikeiston vastaiskua johdettiin Etelärannasta. Unto Hämäläinen - Jarkko Vesikansa  - Keskisuomalainen sunnuntaina 31.10.2004. 1970-luvun näkymätön Mannerheim-linja PORVARIPUOLUSTUS: Eturintamassa puuhasivat EVA ja Sotavahinkoyhdistyksen säätiö. HELSINKI Eeva Nikkilä-Kiipula /STT - Osmo A. Wiio - Mika Tiivola -  Ilta-Sanomat. Televisio.  Maanantaina 01.11.2004. Salainen säätiö nakersi peruskoulua. TV1 klo 20.00. KOULUSOTAA KULISSEISSA  - Juha-Matti Martikainen ja Ari Lehikoinen - Springer - Erkko  - Porvareiden verkko!"- Filip Pettersson -  Jari Leskinen - -avoin - ainakin joka torstai - kuva - kuvat - pertti manninen - nettisanomat.

 
 Maksuttomia arkistoja: kaleva.fi yle.fi mtv3.fi  aftonbladet.se  (förstasidorna) guardian.co.uk
 
Sivun alkuun!
 

Oikeusjuttu:Tästä kaikki alkoi:  Ulosottomiehen ja  kihlakunnanvoudin operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi.   
Tarkka selostus! 


Kaikki sivut 2003 (1-6) ja 2004 (1-12) tarkistettu (linkit ja puuttuvat kuvat). SanomaWSOY:n vaatimuksesta johtuen sen kuva-aineisto on sumennettu 2004 (päivämäärä pienellä tekstillä joka kuvassa). Tämä teksti tiistaina 2011-09-20 ja keskiviikkona 2011-09.21. Pertti Manninen.- Navigointi-tekstit "edellinen, seuraava" lisätty 2011-09-23.

Nettisanomat-sivuston kopiona nettiin maanantaina 2013-01-14.
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivustossa on tehty hovioikeuden määräämät lisäpoistot. Näin ollen asianomaisten henkilötiedot ovat tulleet julkisiksi. Asianomaiset ovat asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky, Vantaa, ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki Oy. (Tiistai 08.03.2016.)