JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm

Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määrätyt verkkoviestit. Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen  http://www.12.fi/2004/08/26/dopingvirenilkka.htm



Nettisanomat 26.08.2004



  Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! 
 
edellinen numero 

nettisanomat.com  -    nro 273 
torstaina  26.08.2004. - 
tämän numeron etusivulle! 

seuraava numero

nettisanomat.com

 
1999 alkaen
 

nettisanomat torstaina 26.08.2004. 

Eräs doping-sotku ja sen pimitys.

Lasse Virénin valmentaja Rolf Haikkola paljasti kirjassaan kuinka silloinen SUL:n puheenjohtaja Tapani Ilkka söi sanansa ja nahkansa pelastajaksi joutui valmennuspäällikkö Antti Lanamäki kuuluisassa Martti Vainio- sotkussa. 
Eräs doping-sotku ja sen pimitys.

Mitä siitä tulee kun Suomen Olympiakomitean johtajana on vanha käsienpesijä? 

Haikkola kertoo kirjassaan Lasse Virénin menestyksen portaat ilmeisen oikeaa tietoa, kuinka liittovaltuuston puheenjohtaja Yrjö Kokko ja liiton puheenjohtaja Tapani Ilkka pesivät kätensä sotkusta ja vierittivät halpamaisesti kaiken sotkun valmennuspäällikkö Antti Lanamäen päälle. 

Tämän voi uskoa, kun kuuli nykyisen Suomen Olympiakomitean puheenjohtajan Tapani Ilkan lauseen melontaliiton valintasotkuista. Olympiakomiteahan oli lähettänyt melontaliitolle ilmoituksen, että olympiapaikan Suomelle hankkinut meloja pitää valita. Sähköposti oli kuulemma kadonnut melontaliitossa ja liitto esitti toista urheilijaa! Televisiossa Ilkka ylimielisesti lausui, että olympialaisiin valmistautunut urheilija "joutuu nyt herkistelemään". Meloja hävisi niukasti karsintakilpailun ja toinen valittiin. Aikaisemmin olin tästä kirjoittanut jutun, jonka otsikoin  "Olympiakomitea on muuttunut ruikkukomiteaksi", 22.07.2004, mutta se siis katosi jonnekin bittiavaruuteen.

Jutussa kerroin myös edellisten kisojen purjehdusvalintasotkuista ja mainitsi Kantolan nimen.

Nyt kun käsiini sattui tämä tieto Antti Lanamäen sylkykupiksi joutumisesta ja mieleen palautui myös Syväsalmi-jutun lahjontaoikeudenkäyntiasioita, joissaTapani Ilkka nipin napin pelastui syytteiltä kaverien todistusten ansiosta ajattelin, että tuon esille 1984 tapahtumat ja sen, että moraali ja etiikka on aina vain samanlainen.

26.08.2004. Pertti Manninen, nettisanomat.com

Siis 1984: "Kirjan mukaan Urheiluliiton silloinen valmennuspäällikkö Antti Lanamäki "uhrattiin", vaikka SUL:n hallitus oli keväällä Lanamäen asiaa tiedustellessa ollut sitä mieltä, että suomalaisurheilijan kärähtäessä hallitus kantaisi oman vastuunsa, eikä ilman todisteita esimerkiksi valmennusjohtajaa voitaisi syyttää.
Vainio oli antanut positiivisen testinäytteen jo keväällä Rotterdamin maratonilla, mutta näytteitä oli vain yksi. B-näytteen puuttumisen vuoksi mies selvisi varoituksella.
Los Angelesissa Vainio kärysi taas, mutta kirjan mukaan "heittäytyi täysin tietämättömäksi", ja jatkokin meni Haikkolan mielestä masentavasti.
Lanamäki sai lähteä, kun liittovaltuuston puheenjohtaja Yrjö Kokko ja liiton puheenjohtaja Tapani Ilkka olivat keskustelujen jälkeen tulleet siihen tulokseen, että johtokunnan vastuu kumotaan. SUL:n edun vuoksi siis uhrattiin yksi mies, Haikkola sanoo kirjassaan". 
Lähde: Haikkola kertoo, miksi Virén voitti 1972 ja -76 muttei enää 1980. Helsingin Sanomat. Urheilu. Kirja-arvostelu. Erkki Aulio. 

Lue myös!

Yksitoista päivää urheilua ja  dopingia perjantaista 16.2.2001 maanantaihin 26.2.2001. Lahden MM-hiihdot 2001.

Lue myös!

Hänen ei annettu tulla maaliin.

Ralli, säännöt ja urheilu sekä vedon-lyönti. 

 

Lue myös!

2. "Huipulle vain urheilijan omin ehdoin." 18.10.2000

3. "Urheilun huipuilla leikki on kaukana." 20.10.2000

Liikunta kohottaa nuorten itsetuntoa. 21.06.2000

 

 
Martti vainio?

"Los Angelesissa Vainio kärysi taas, mutta kirjan mukaan "heittäytyi täysin tietämättömäksi", ja jatkokin meni Haikkolan mielestä masentavasti.
Lanamäki sai lähteä, kun liittovaltuuston puheenjohtaja Yrjö Kokko ja liiton puheenjohtaja Tapani Ilkka olivat keskustelujen jälkeen tulleet siihen tulokseen, että johtokunnan vastuu kumotaan. SUL:n edun vuoksi siis uhrattiin yksi mies."

Lähde: Haikkola kertoo, miksi Virén voitti 1972 ja -76 muttei enää 1980. Helsingin Sanomat. Urheilu. Kirja-arvostelu. Erkki Aulio. 


Tapani Ilkka?

 

"Tulosten ja saavutusten valossa hän on hyvä urheilija, joten hänen pilkkaamisensa epäonnistuneen kilpailun jälkeen on kohtuutonta.

Urheilu ei voi olla kenenkään ihmisen koko elämä. Elämä on paljon leveämpi, joka kaikkien yhden asian ihmisten kannattaisi oppia!"

Miksi Halvari ei saa epäonnistua? Pertti Manninen, nettisanomat.com, 26.08.1999.

"Vasta jälkeenpäin kuvaa katsoessani, löysin aivan uuden ulottuvuuden, unimaailman, sijoittaessani jättämänne jäljet, varjot, reaalimaailman näkymättömään osaan, osaan, jonka tiedämme, ehkä, olevan olemassa, mutta jota emme kuitenkaan tavoita."

Viikon kuvakertomus. Pertti Manninen. 11.11.1999.



Tasan viisi vuotta sitten! nettisanomat.com  26.08.1999.

Miksi Suomen nopein ei ole Sevillassa?
Miksi suomalainen on helteessä hötöä?
Miksi Halvari ei saa epäonnistua?

Urheilijan valitseminen arvokisoihin ei ole tekninen juttu niinkuin Suomen Urheiluliitto näyttää ajattelevan.

Asetetaan tulosrajat ja muut vaatimukset. Ne ovat tietenkin ohjeita ja jonkun B-rajan ylittäminen tai alittaminen on jopa vaatimus.

Tärkein on kuitenkin unohtunut. Valinta on pohjimmiltaan psykologinen ja filosofinen.

Laji, jossa mitataan maailman nopeinta ansaitsee automaattisesti Suomen nopeimman joukkoonsa. Meidän Suomen nopein on nyt Suomessa eikä Sevillassa.

Miksi?

(Nettisanomat 25.8.1999 pm)

Sevillan pätsissä urheilijat pistetään epäinhimillisiin olosuhteisiin tuomaan kapitaalia urheilubisneksen omistajille ja siipiveikoille.

Osa urheilijoista saa tietenkin itsekin osansa tästä mammonasta, mutta suurin osa heistä on kuitenkin statisteja, jotka korostavat surkeudellaan mestareiden hyvyyttä.

Suomalaisten mukanaolo näissä olosuhteissa on silkkaa hulluutta. Elämme napapiirin tuntumassa arktisissa olosuhteissa.

Geenimme eivät ole kotonaan Sevillan pätsissä.

Siksi suomalainen on helteessä hötöä!

(Nettisanomat 25.8.1999 pm)

Kuulantyöntäjä Mika Halvari on tuonut urheiluumme aikaisemmin paljon iloa ja sankaruutta.

Tulosten ja saavutusten valossa hän on hyvä urheilija, joten hänen pilkkaamisensa epäonnistuneen kilpailun jälkeen on kohtuutonta.

Epäonnistuminen Sevillassa täytyy kääntää voitoksi. Se todistaa, että Halvarikin on ihminen eikä kone. Lisäksi hän on hyvässä seurassa, USA:n maailmanmestari John Godinakin epäonnistui surkeasti urheilijana.

Urheilu ei voi olla kenenkään ihmisen koko elämä. Elämä on paljon leveämpi, joka kaikkien yhden asian ihmisten kannattaisi oppia!

(Nettisanomat 25.8.1999 pm)

Ilkka Kanerva - viimeinen mohikaani Oletko urheiluhullu?
testaa itsesi!

Suomen urheiluliiton puheenjohtaja Ilkka Kanerva puhuu puhtaan urheilun puolesta, niinkuin monet muutkin suomalaiset jääräpäät.

Peli on kuitenkin menetetty jo ajat sitten ja viimeisen mohikaanin rooli on hiukan surkuhupaisa.

Vinkki: Kanervan kannattaisi vaatia kisoja Suomeen syys-lokakuun -vaihteen sateisiin ja hämäriin, joissa urheilijamme olisivat enemmän kotonaan ja lajituomaritkin voisivat suorittaa tarvittavan kotiinpäinvedon huomaamatta.

1) Jaksatko seurata naisten moukarinheiton karsintoja hievahtamatta paikallasi jääkaapilla käymättä tai korkkaamatta?

2) Muistatko mikä maa jäi viimeistä edelliseksi Jääkiekon maailmanmestaruuskisojen B-sarjassa?

3) Muistatko mikä maa voitti Jääkiekon maailmanmestaruuden muutama kuukausi sitten päättyneissä kisoissa?

Sateessa silmissä sumenee!

(Nettisanomat 25.8.1999 pm)

Jos vastasit myöntävästi yhteenkin kysymykseen, olet urheiluhullu, kaikella ystävyydellä, mahdut suureen joukkoomme luontevasti! (Nettisanomat 25.8.1999 pm)

Jokainen voi arvioida miten ennustus toteutui!



Torstaina 26.08.2004. 
Meet John Doe. 

Gary Cooper ja Barbara Stanwyck. 

Ihmisen hyvyyteen  uskova klassikko,  jonka Frank Capra ohjasi vuonna 1941. 
He uskoivat elämään.

Tv2:ssa sunnuntaina 29.08.2004 klo
11.25!

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
Epäilyksen varjo. 

Viikon kuvakertomus (11.11.1999). "Reilu peli". Laukaassa koko Suomen koululaisten kilpailuissa syyskuussa 1999. Kuvannut Pertti Manninen.

"Sinulle, joka luulet näkeväsi vain tämän yhden vangitun hetken.
Näinhän ei ole. Sinäkin peilaat kuvaa omaa kokemusmaailmaasi vastaan.
Näet tämän hetken, kuitenkin koet paljon enemmän. Jos vain haluat antautua katsomaan avoimesti ja uteliaasti."
  Reilu peli.
Eräs doping-sotku ja sen pimitys.

Lasse Virénin valmentaja Rolf Haikkola paljasti kirjassaan kuinka silloinen SUL:n puheenjohtaja Tapani Ilkka söi sanansa ja nahkansa pelastajaksi joutui valmennuspäällikkö Antti Lanamäki kuuluisassa Martti Vainio- sotkussa. Eräs doping-sotku ja sen pimitys.

Mitä siitä tulee kun Suomen Olympiakomitean johtajana on vanha käsienpesijä? 

Perustuslaki jatkuu ...
Iltalehti  21.08.2004
10 asiaa, joista et pääse äänestämään.
Iltalehti  23.08.2004. Kimmo Sasi  vastaa Jacob Södermanin väitteeseen. Kansanäänestyksestä olisi myös etua.


Mitä siitä tulee kun toinen puhuu perustuslaista ja toinen perus- sopimuksesta I?


ILMOITA ILMAISEKSI:
LINKKI UUSIMPIIN!  
Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! 

Kesäkalenteri 2004  Näyttelyt Suomen kartalla!


 12.8.-12.9.2004   
Forssan kansainväliset mykkäelokuva-
festivaalit 27.-29.8. 2004.
 
 
Photoplay
 
Uusin lehti Arkistohaku Depis Elokuva Gallup Imagine Kaupunkikuva Kuvagalleria Lehdet Liikunta
Opetus Perhe Politiikka Sota ja rauha Tv ja radio Talous Työtä Valokuva Velka Viikon kuva
 
  Etusivu

Torstaina 26. elokuuta 2004. Numero 273.

Torstai on toivoa täynnä.  
 

Tänään
26.08.2004
 
 

nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com

 

 

 
Viikon linkki
 
   
 
 
Sodan kuva
 
   
 
 
Kuvagalleria
 
   
   
   
   
   
   
 
 
Info
 
   
   
   
   

 

Torstaina 26.08.2004. Eräs doping-sotku ja sen pimitys.
Lasse Virénin valmentaja Rolf Haikkola paljasti kirjassaan kuinka silloinen SUL:n puheenjohtaja Tapani Ilkka söi sanansa ja nahkansa pelastajaksi joutui valmennuspäällikkö Antti Lanamäki kuuluisassa Martti Vainio- sotkussa. Eräs doping-sotku ja sen pimitys.
 
Mitä siitä tulee kun toinen puhuu perustuslaista ja toinen perus- sopimuksesta?

Mitä sinä haluat?

Mitä siitä tulee kun toinen puhuu perustuslaista ja toinen perus- sopimuksesta?

Torstaina 26.08.2004.   Perustuslaki jatkuu ...  Iltalehti viikonvaihde. lauantaina 21.08.2004 10 asiaa, joista et pääse äänestämään.
Iltalehti maanantaina 23.08.2004 Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja  Kimmo Sasi  vastaa Jacob Södermanin väitteeseen, jonka mukaan hallitus vähättelee asiaa puhuessaan sopimuksesta eikä perustuslaista. Kansanäänestyksestä olisi myös etua.
Pääkirjoitus:  Pääministeri Matti Vanhanen ja hallituksen ydinryhmä eikä Helsingin Sanomat pukahda nimi-asiasta enää mitään vaan ovat hiljaa kuin kusi sukassa ja käyttävät häikäilemättömästi ainoana maana Euroopassa nimitystä sopimus eikä perustuslaki. Jonkunlainen "salaliitto" on päättänyt, että sopimus-sanaa käytetään. Näinhän EU:n perustuslain hyväksyminen voidaan käsitellä kansainvälisen sopimuksen luonteisena läpihuutojuttuna eduskunnassa eikä tarvitse kuunnella perustuslain vaatimaa käsittelyjärjestysnarinaa!
26.08.2004 Pertti Manninen, nettisanomat.com. Pääkirjoitus.
Lue myös!

Ilta-Sanomat perjantaina 20.08.2004. Lukijat. Pääministeri vastaa. Matti Vanhanen. tähän kirjoitukseen: Ilta-Sanomat keskiviikkona 18.08.2004. Lukijat. EU-kansanäänestys vai ei? Antti Pesonen.
 
Torstaina 26.08.2004. Antero Kekkonen Show. Kekkosen ja "asiantuntijoiden" lausunnot päivä päivän jälkeen. Antero Kekkonen Show.
 
Torstaina 26.08.2004. Anne Brunila Show II. Väärä ja oikaisematon tieto leviää kuin rutto. Esimerkkinä suur-jyväskylän lehden päätoimittaja Tapani Markkanen jatkaa pääkirjoituksessaan keskiviikkona 18.08.2004 Anne Brunilan valheiden levittämistä. Millä eväillä työtä työttömille?
Lue myös! 10.08.2004. Anne Brunila Show. Työttömyyden hoitoon mallia Tanskasta. VM:n ylijohtaja vaatii "isoa palkkamalttia" syksyn tuloneuvotteluihin. Brunila perää palkkamalttia ja työttömille parempaa työvoimakoulutusta. Työttömien koulutukseen kannattaisi hakea mallia Tanskasta. Holmin ja Vihriälän mallia VM:n ylijohtaja pitää ongelmallisena. Helsingin Sanomat maanantaina 9. elokuuta. Anne Brunila Show. 
Lue myös!
12.08.2004. Pääkirjoitus. Löperön Sanomat.  Valtiovarainministeriön ylijohtaja Anne Brunilan työttömyyttä käsittelevän kirjoituksen otsikoiden pääväite ja saman tien koko kirjoitus osoittautui lörinäksi. Työministeriön kansliapäällikkö Markku Wallin joutui antamaan siitä tiedotteen jo julkaisupäivänä ja oikomaan syntyneitä väärinkäsityksiä. Kirjoituksen julkaissut Helsingin Sanomat korjasi asian seuraavana päivänä saavuttaen ilmeisesti korjausten Suomen ennätyksen korjauksen huomattavuudessa ottaen huomioon asian tärkeyden ja kuinka se koskettaa kipeästi satoja tuhansia suomalaisia suoraan ja miljoonia, joille oikea tieto olisi tarpeellista muodostaessaan käsitystä suomalaisesta todellisuudesta. Pertti Manninen, nettisanomat torstaina 12.08.2004. Pääkirjoitus.
Lue myös! Löperön Sanomat.
 
Torstaina 26.08.2004. Lotraus. Samat tiedot kahdessa lehden toimituksessa keskiviikkonav 18.08.2004. Toinen uutisoi näin: Tutkija vaatii viinaveron nostoa heti ja toinen näin: Kotihälytykset lisääntyneet jopa viidenneksen viime vuodesta. Toimia vai todeta?
 

 
"Experience the Reality". 
Kuva: Pertti Manninen.
Torstaina 26.08.2004. Irak. 45 vuotta Irakissa asunut Suomen lähetystön toimistonhoitaja Marita Ertomaa-... kertoo turvattomuuden tunteen olevan päällimmäisenä Bagdadissa ja Liittouman joukkojen olevan irakilaisille kuin punainen vaate härälle. (MTV3 tänään klo 7.30). Muuten: Irakin hallinnon pystytys jatkuu.  Ensimmäisessä vyöryssä: Kaadot Irakin armeijasta kymmeniä tuhansia. Surmat siviiliväestöstä,  irakbodycount.net tarkentuneet yli kymmeneksi tuhanneksi. Kaadot liittoutumasta satoja. Tuhannen rajakin on mahdollisesti jo ylitetty, ainakin kun palkkasoturit lasketaan mukaan. Väliaikaishallinnonpystyttämisen jälkeen:  Satoja taistelijoita ja siviilejä on kuollut. Tappaminen jatkuu.
 
Thursday August 26 2004 Guardian Unlimited
27 dead in Kufa mosque blast

9am: A mortar attack on the main mosque in the Iraqi city of Kufa today killed 27 people and wounded 63 others, hospital officials and witnesses said.
Special report: Iraq
 
Torstaina 26.08.2004. Viikon kuvakertomus (11.11.1999). "Sinulle, joka luulet näkeväsi vain tämän yhden vangitun hetken. Näinhän ei ole. Sinäkin peilaat kuvaa omaa kokemusmaailmaasi vastaan. Näet tämän hetken, kuitenkin koet paljon enemmän. Jos vain haluat antautua katsomaan avoimesti ja uteliaasti." Pertti Manninen.  Reilu peli. 
 
Torstaina 26.08.2004. Näyttely. Bangladesh ja demokratia- valokuvanäyttely Helinä Rautavaaran museossa 12.8.-12.9.2004 Näyttelyn aiheina ovat vuonna 1971 käyty itsenäisyyssota, tämän jälkeen jatkunut taistelu demokratiasta, naisten ja lasten asema sekä bangladeshilainen arki. Bangladesh ja demokratia- valokuvanäyttely.
 
Photoplay Torstaina 26.08.2004. Elokuva. Forssan kansainväliset mykkäelokuvafestivaalit järjestetään viidennen kerran 27.-29.8. 2004. Festivaalin sydämenä on idyllinen keskuskatu Loimijoen rannassa.  
Tänä vuonna festivaaleilla päästään ihailemaan aikansa kohutuimman ja kiistellyimmän naistähden, Greta Garbon vetovoimaa. Garbon elokuvista festivaaleilla nähdään Flesh and the Devil (1926), The Mysterious Lady (1928) ja A Woman of Affairs (1928). Garbo mykistää Forssassa.
 
 

Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

Torstaina 26.08.2004.  "Tuuli käy heidän ylitseen".
Poisnukkuneitten muistolle.
Kuvasarja.  
Kuva: Pertti Manninen.

  pm  
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.









Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen on jonkun virallisen Washingtonin matkansa jälkeen poikennut yksityismatkalle Italiaan Bilderberg- kokoukseen. Tieto julkaistiin Ilta-Sanomissa, joka kertoi jotain puhemies Paavo Lipposen päivärahoista ja matkareiteistä. Osallistumista ei analysoitu mitenkään. 

Aikaisemmin tihkunutta tietoa: Helsingin Sanomat Nato- ja EU sotilasliitto propaganda ...
... Helsingin Sanomista Bilderberg kokouksiin on osallistunut edellä mainitun linkin mukaan myös HS:n julkaisija Aatos Erkko, päätoimittaja Janne Virkkunen ja ...
nettisanomat.com 04.03.2004 


Viime kerralla!

Tiistaina 24.08.2004. 
Meet John Doe. 

Gary Cooper ja Barbara Stanwyck. 

Ihmisen hyvyyteen  uskova klassikko,  jonka Frank Capra ohjasi vuonna 1941. 
He uskoivat elämään.

Tv2:ssa sunnuntaina 29.08.2004 klo
11.25!

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
Carolina Klüft. Aftonbadet.tv. lördag 21 augusti. 


 

Sjukampens avgörande. Trycket på Carolina Klüft är stort. Men det bryr hon sig inte om.
- Det är roligt om folk sitter hemma och håller tummarna, säger hon. 
Dags för sjukampens andra dag. 
Sjukampens avgörande.
 

Mietteitä eräästä Ylen tv-lähetyksestä Ateenan olympialaisista.
"Carolina Klüft sai ilmeisesti palkintonsa kansallislaulun soidessa ja lippujen noustessa kunniasalkoon. Tätä ei kuitenkaan Suomessa näytetty." Pertti Manninen. Draaman taju.
Perustuslaki jatkuu ...

Iltalehti viikonvaihde. lauantaina 21.08.2004
10 asiaa, joista et pääse äänestämään.

Ilta-Sanomat perjantaina 20.08.2004. Lukijat.
Pääministeri vastaa. Matti Vanhanen.
tähän kirjoitukseen: Ilta-Sanomat keskiviikkona 18.08.2004. Lukijat.
EU-kansanäänestys vai ei? Antti Pesonen.

Mitä siitä tulee kun toinen puhuu perustuslaista ja toinen perus- sopimuksesta?

Viime kerralla.
Iltalehti keskiviikkona 18.08.2004.
Leif Salmén-kolumni.
Kenen valta?

Lukijan palsta.
Poliitikot pelkäävät kansanäänestystä? Nimimerkki Kapinako avuksi?
Pääministeri tekee virheen. Antti Pesonen.

Ilta-Sanomat keskiviikkona
18.08.2004. Lukijat.
Kansanäänestystä ei tarvita. Tapani Luoma.  



ILMOITA ILMAISEKSI:
LINKKI UUSIMPIIN! 
Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! 

Kesäkalenteri 2004  Näyttelyt Suomen kartalla!


 12.8.-12.9.2004   
Forssan kansainväliset mykkäelokuva-
festivaalit 27.-29.8. 2004.
 
2004 nettisanomat.com linkit etusivuille!                
tammikuu

01.01

08.01

15.01

22.01

29.01

 
 
     
helmikuu

05.02

12.02

19.02

26.02

           
maaliskuu

04.03

11.03

18.03

25.03

           
huhtikuu

01.04

08.04

15.04

22.04 29.04          
toukokuu 06.05 13.05 20.05 27.05            
kesäkuu 03.06 10.06 17.06 24.06            
heinäkuu 01.07 08.07 15.07 22.07 26.07 27.07 29.07      
elokuu 03.08 05.08 09.08 10.08 12.08 17.08 19.08 24.08 26.08
 
syyskuu                    
lokakuu                    
marraskuu                    
joulukuu                    
 

Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia.

 
Vanhin 29.07.1999
 
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 

Uusin
 

Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia.

 
 

TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteydenotto: [email protected]. Copyright nettisanomat.com 2004/273 Sivut valmisti Pertti Manninen 24.08.2004, ensimmäinen versio: 26.08.2004 15:28 (linkkejä 27.08.2004 13:44 ). Vanhempi toimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen. 
2004/08/26 nettisanomat.com  - Eräs doping-sotku ja sen pimitys. Lasse Virénin valmentaja Rolf Haikkola paljasti kirjassaan kuinka silloinen SUL:n puheenjohtaja Tapani Ilkka söi sanansa ja nahkansa pelastajaksi joutui valmennuspäällikkö Antti Lanamäki kuuluisassa Martti Vainio- sotkussa.  Eräs doping-sotku ja sen pimitys. - Lähde: Haikkola kertoo, miksi Virén voitti 1972 ja -76 muttei enää 1980. Helsingin Sanomat. Urheilu. Kirja-arvostelu. Erkki Aulio.  - 26.08.2004 - avoin - ainakin joka torstai - kuva - kuvat - pertti manninen - nettisanomat.

 
Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.
 
Sivun alkuun!
 

Oikeusjuttu:Tästä kaikki alkoi:  Ulosottomiehen ja  kihlakunnanvoudin operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi.   
Tarkka selostus! 


Kaikki sivut 2003 (1-6) ja 2004 (1-12) tarkistettu (linkit ja puuttuvat kuvat). SanomaWSOY:n vaatimuksesta johtuen sen kuva-aineisto on sumennettu 2004 (päivämäärä pienellä tekstillä joka kuvassa). Tämä teksti tiistaina 2011-09-20 ja keskiviikkona 2011-09.21. Pertti Manninen.- Navigointi-tekstit "edellinen, seuraava" lisätty 2011-09-23.

Nettisanomat-sivuston kopiona nettiin maanantaina 2013-01-14.
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivustossa on tehty hovioikeuden määräämät lisäpoistot. Näin ollen asianomaisten henkilötiedot ovat tulleet julkisiksi. Asianomaiset ovat asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky, Vantaa, ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki Oy. (Tiistai 08.03.2016.)