JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS |
Syyttäjän rangaistusvaatimus |
Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta
valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään
nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on
asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa,
joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut
lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys
jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti
asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa
sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa. |
VAASAN HOVIOIKEUS TUOMIO Nro 565 Antamispäivä 23.4.2007 Diaarinro R 06/794 |
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen |
Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n
mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan
tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan
harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen
ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos
viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön
saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa
sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään
ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden
merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa. |
TÄMÄ SIVU EI OLE MUUTTUNUT. |
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. |
|
|
Etusivu torstaina 29. syyskuuta 2005 |
Pääkirjoitus keskiviikkona 28.09.2005. Ajankohta, Fortum, Helsingin Sanomat, ministerit, optiot, psykopaatit, varallisuusveron poisto ja virkamiehet. Aakkosjärjestyksessä toisiinsa kietoutuvaa moskaa. Ajankohta, Fortum, Helsingin Sanomat, ministerit, optiot, psykopaatit, varallisuusveron poisto ja virkamiehet. |
Rauhanmielenosoitus lauantaina 24. syyskuuta 2005 Washingtonissa. Mitä lehdet kertoivat? Tarkasteltavina Helsingin Sanomat ja Keskisuomalainen. "Bring my son HOME NOW" "Sota pelottaa amerikkalaisvanhempia. Keskisuomalainen 8 palstaa."Irakin sodan vastustajat osoittivat mieltään. Helsingin Sanomat 1 palsta. |
Helsingin Sanomat aliarvioi lukijoitaan. Epä-älyllinen gallupin selostus jättää virhemarginaalit huomioonottamatta! 90
% päätelmistä on satua! |
Väärää tietoa verotuksesta 2. Jaana Kurjenojan "tutkimuksen" uusi kritiikki. Yle a-piste. Tutkimus ja sen julkistaminen: Helsingin Sanomat ja tutkimus "Veropolitiikka ja verotuotot." Tutkimus: Kevennykset vähentäneet verotuottoja laskettua vähemmän. Kritiikki: Tutkimusten uutisointiin kriittisyyttä. Vastaus: Verotutkimus tuskin yllätti asiaatuntevia. |
"Budjetti: Rikkaalle reippaasti ja köyhällekin vähän eli hyvinvointivaltion pohja uhattuna." Varallisuusveron poistamisesta Keskisuomalainen kirjoitti otsikkoaan myöten, Helsingin Sanomat ei halaistua sanaa! Maailman lyhin satu: Helsingin Sanomien selostus varallisuusveron poistamisesta. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
nettisanomat.com |
nettisanomat.com - tilasto |
Tilasto: Nettisanomilla on ollut heinäkuusta 1999 alkaen 850 000 (0,85 miljoonaa) kävijää, jotka ovat tehneet 17 400 000 (17,4 miljoonaa) hakua (hits)! 19.09.2005 |
nettisanomat.com - tulossa |
Tulossa ! Kultturiministeri Tanja Karpelan
taistelu opintorahasta ja jyrätty kyyninen lopputulos.
|
| |||
TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti
Manninen. Yhteys: mailto:[email protected] | |||
nettisanomat - 2005/09/29 - Kuva. "Varikset ja naakat matoapajillaan". Kuva. "Liehuvatukkainen mopotyttö jatkaa reippaasti matkaansa". Kuvat ja tuuli Pertti Manninen. -Pääkirjoitus. Ajankohta, Fortum, Helsingin Sanomat, ministerit, optiot, psykopaatit, varallisuusveron poisto ja virkamiehet. Aakkosjärjestyksessä toisiinsa kietoutuvaa moskaa. - Kuvat Pertti Manninen - Laukaa - etusivu torstaina 29.09.2005 - kuva - kuvat - pertti manninen - nettisanomat |