JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm

   

TÄMÄ SIVU EI OLE MUUTTUNUT.



21.08.2005.
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
 

Uusin

Arkisto

Depis

Elokuva

Gallup

Imagine

Maisema

Kuvagalleria

Lehdet

Liikunta

Opetus

Perhe

Politiikka

Sota ja rauha

Tv ja radio

Talous

Työtä

Valokuva

Velka

Viikon kuva

 
 

Etsi nettisanomista!

 
 
1999 alkaen

 

Linkit.
Linkit joka numeroon ja haku, myös skandit! 

Sisällysluettelo.
2005.  Tammikuu
2005.  Helmikuu
2005.  Maaliskuu
2005. Huhtikuu
2005. Toukokuu
2005. Kesäkuu
2005. Heinäkuu
2005. Elokuu


nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com



Lahjoita ruokaa!   


Ilmoita ilmaiseksi!

 

Sararock 2005. Yksinäinen pullo?
Nettisanomat sunnuntaina 21.08.2005.

Lauantaina 20.08.2005 klo 17:36. Sararock 2005 Laukaa. Kuva: Pertti Manninen.


20.08.2005 klo 17:32. Eräänä kauniina aurinkoisena lauantaipäivänä lähdin katsastamaan alkuillan hetkenä paikkakunnan nuorison suurtapahtumaa. Nimeksi annoin tälle retkelle "Sararock ulkopuolelta". Viereiseen Satamakahvilaan pääsin ilmaiseksi, hörppäsin oluen, kuuntelin bändejä, tapasin pari tuttua nuorta, otin muutaman kuvan ja jatkoin matkaani. Pertti Manninen. Laukaa.

  Kuuliainen ruohikolla. Sarjasta maa hellii lapsiaan, klo 17:32.


 etusivulle!


"Sararock ulkopuolelta."

 

 

 

"Kulkijan kuvia." Pertti Manninen.

Lauantaina 20.08.2005 klo 16:53 -17:38. Eräänä kauniina aurinkoisena lauantaipäivänä lähdin katsastamaan alkuillan hetkenä paikkakunnan nuorison suurtapahtumaa. Nimeksi annoin tälle retkelle "Sararock ulkopuolelta". Viereiseen Satamakahvilaan pääsin ilmaiseksi, hörppäsin oluen, kuuntelin bändejä, tapasin pari tuttua nuorta, otin muutaman kuvan ja jatkoin matkaani. Pertti Manninen. Laukaa. Isonna kuvat!

Elokuun hellepäivä. Maa hellii lapsiaan. Kuva: Pertti Manninen. Laukaa. 


Keskiviikkona
 
   03.08.2005.  
  



 TOIMITUS.
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: mailto:[email protected] Copyright nettisanomat.com 2005/374. Sivut: 21.08. 2005,   (nettiin 22.08.2005, linkit 21.08.2005).         

nettisanomat - 2005/08/21 - Sararock 2005 - Yksinäinen pullo? - Kuvat 20.08.2005 klo 16:53 -17:38 -  Eräänä kauniina aurinkoisena päivänä lähdin katsastamaan alkuillan hetkenä paikkakunnan nuorison suurtapahtumaa. Nimeksi annoin tälle retkelle "Sararock ulkopuolelta". Viereiseen Satamakahvilaan pääsin ilmaiseksi, hörppäsin oluen, kuuntelin bändejä, tapasin pari tuttua nuorta, otin muutaman kuvan ja jatkoin matkaani. Pertti Manninen. Laukaa.. - sunnuntaina  21.08.2005 - kuva - kuvat - pertti manninen - nettisanomat.


sivun alkuun!



uusimpaan!



Ilmoita ilmaiseksi!
 


Nettisanomat-sivuston kopiona nettiin maanantaina 2013-01-14.
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivustossa on tehty hovioikeuden määräämät lisäpoistot. Näin ollen asianomaisten henkilötiedot ovat tulleet julkisiksi. Asianomaiset ovat asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky, Vantaa, ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki Oy. (Tiistai 08.03.2016.)