nettisanomat.com
1999/16 |
Pankinomistajien
tuki Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 torstaina marraskuun 18. päivänä 1999 Presidenttimielipidekyselyt: jatkuva todellinen tilanne! |
lukijoilta
raha
Laukaan maaseudun elinvoimaa Kyselyn tulokset 1 |
VARJOJA Kaikki
ei kuitenkaan ollut kohdallaan: Tempusta puuttui tietty rentous ja se
näytti pikemminkin Tupakkatehtaiden yhdistyksen asiamiehen
Raimo Lintuniemen tilaamalta tupakanesittelytilaisuudelta! Kyseistä ohjelmaa rahoittaa myös Veikkaus Oy, jonka toimitusjohtajana toimii Matti Ahde. Kyseinen ohjelma on erityisesti lasten suosiossa! Nettisanomat
torstaina 18. marraskuuta 1999 pm. Lue
myös!
Omituiset todistajat: Ajettuaan miltei liikenteenvalvojan päälle, joka ei armollisesti osannut hypätä tarpeeksi vikkelästi sivuun, maailmanmestari formulakuski Mika Salo väittää tapauksen olleen tapahtumaton ja "täyttä soopaa". Todistajaksi hän nimeää vieressään istuneen kyyditettävän ja myöhemmin ylimääräiseksi todistajaksi ilmestyi "Harry Harkimo,
joka toteaa, että Mika Salo oli hänen kutsumanaan Areenalla,
eikä tapauksessa ole mitään ongelmia. Ostettuaan Orionin osakkeita vähän ennen ylimääräistä osingonjakoa Sammon pääjohtaja Jouko K. Leskinen ilmoittaa kuulleensa ylimääräisestä osingonjaosta vasta hallintoneuvoston työvaliokunnan kokouksessa, siis vasta senjälkeen kun hän oli hankkinut arvokkaat osakkeensa. Epäily mahdollisesta sisäpiiririkoksesta on Ratassa (Rahoitustarkastuksessa) selvitettävänä ja Rata on jättänyt asian keskusrikospoliisin tutkittavaksi. Omituinen todistaja
astui kuvaan: Sammon hallituksen puheenjohtaja Jukka Härmälä
ilmoittaa julkisuudessa, että Orionin hallintoneuvostossa istuvalla
Leskisellä on ollut vain "huono säkä" "Huono
säkä"-ilmaus Nettisanomat torstaina 18. marraskuuta 1999 pm. Kuvia: Kuvakertomus: Laaja Kuvakertomus: Puhkupillit Jyväskylän kesässä: Pillit pussiin! katso! Kuvakertomus:
Kuvakertomus:
Kuvakertomus:
Pankkimurros
ollut myös kiehtovaa! Seppo Lindblom vääristelee omaa osuuttaan Postipankin sotkuissa. Näin naapureissa. Norjassa kriisissä olivat liikepankit. Valtio otti ne haltuunsa. Sijoittavat menettivät rahansa. Kompastuuko Aho pankkisaliin? Yhden totuuden julistus ei vakuuta. Liittoumaan
houkuteltiin ja jopa painostettiin terveitä paikallispankkeja.
Jutut ja artikkelit kirjroitti ja kuvat kuvasi Pertti Manninen kesällä ja syksyllä 1999 Laukaassa ja Jyväskylässä. |
Siis
"päätettiin"! 350 000 markan omituinen määrärahakorotus tuli siis sellaisen teatterin hyväksi, jonka yhtenä osakkaana on Matti Siitonen, kaupunginjohtaja Eva-Riitta Siitosen puoliso. Nettisanomat torstaina 18. marraskuuta 1999 pm.
Kirjoita mielipiteesi suoraan lomakkeelle! Lue
myös! Sundqvist-juttu: Sundqvist-juttu: Way Up-asiaa!
Kirjoita mielipiteesi suoraan lomakkeelle! Lue
myös! Sundqvist-juttu:
Sundqvist-juttu:
Way Up-asiaa! Tieteellisen
perustutkimuksen erityispiirre. Myyrä on lasten kaveri. (Sauli Pesonen) Helsingin Sanomien tasapäistetty toimitus!
|
Lain
yläpuolella? Tapaukset formula-kuljettaja Mika Salo ja Sampo Oy:n pääjohtaja Jouko K. Leskinen. Lue lisää! Sundqvist- juttu Arsenal-Sillan Matinlassi syytettyjen penkille? Käräjäoikeuden päätöksen perusteluja: "Velkoja ei ole kiirehtinyt ulosoton täytäntöönpanoa ennen lainvoimaista ratkaisua." Syytteet
kaatuivat jälleen. Helsingin käräjäoikeus on hylännyt syytteet STS-pankin ex-pääjohtajaa Ulf Sundqvistia vastaan. Häntä syytettiin törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Sundqvistilla on ollut perusteltu usko velan sopimisesta velkojan eli omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal-Sillan kanssa, todetaan käräjäoikeuden perusteluissa. Oikeuden perjantaisen
päätöksen mukaan Sundqvist ei ole hävittänyt omaisuuttaan eikä ole omalla
rahankäytöllään tahallaan toiminut velkojan vahingoksi. Näin ollen oikeus
hylkäsi myös Arsenal-Sillan vahingonkorvaus- Käräjäoikeuden mukaan Sundqvistilla on ollut ja on edelleen niin korkea tulotaso, että hän on pystynyt maksamaan velkansa. Täten hänen rahankäyttönsä ei ole heikentänyt hänen kykyään maksaa velkaansa Arsenal-Sillalle. Sundqvist jatkoi ulkoista elämäänsä ja rahankäyttöään samalla tavalla kuin ennen käräjäoikeuden vahingonkorvauspäätöstä. Valtionsyyttäjä Pekka Koposen mielestä Sundqvistin olisi pitänyt alkaa varautua korvausvelan maksamisen ja supistaa rahankäyttöään. Tällöin velkaa ei ollut kuitenkaan vahvistettu lainvoimaiseksi ja toiseksi Sundqvistilla oli odotuksia velan sopimisesta. Velkoja
ei kiirehtinyt Helsingin hovioikeus piti käräjäoikeuden päätöksen voimassa. Tätä tuomiota ei toimitettu ulosottoon. Päätöksen perusteluissa todetaan, että Sundqvist onkin voinut odottaa korkeimman oikeuden päätöstä ja olettaa, ettei velkoja ole kiirehtinyt ulosoton täytäntöönpanoa ennen lainvoimaista ratkaisua. Velkoja oli turvannut asemaansa omaisuuden myymis- ja hukkaamiskiellolla. Sen sijaan elinkeinotuloa ei ulosmitattu. Toisin kuin Sundqvist on väittänyt, velkojalla on käräjäoikeuden mielestä ollut todellinen perintätahto. Kuitenkin velkoja on ottanut huomioon, ettei kukaan yksityishenkilö pysty maksamaan käräjä- ja hovioikeuden määräämiä vahingonkorvaussummia. Entisen STS-pankin johtokunnan kuudelle jäsenelle määrättiin 26 miljoonan markan korvaussumma korkoineen. Korkein oikeus antoi päätöksensä Sundqvistin vahingonkorvausjutussa heinäkuussa 1997. Tämän jälkeen hän aloitti velkojan kanssa neuvottelut sopimuksesta ja maksoi sen edellyttämät 1,2 miljoonaa markkaa. Käräjäoikeus toteaa, että Sundqvistin henkilökohtainen velkavastuu on säilynyt muuttumattomana aina sopimukseen asti. Oikeuden mielestä velkoja ei ole menettänyt saataviaan, vaan käräjäoikeuden mukaan kyseessä voisi korkeintaan olla maksun viivästyminen. Syyttäjä
valittanee -Käräjäoikeuden päätöksessä mikään ei muuta syyttäjäpuolen näkemystä; olen samalla kannalla kuin aiemminkin, Koponen sanoo. Koponen on eri mieltä käräjäoikeuden kanssa siitä, oliko Sundqvistin toiminta tahallista. Koposen mielestä Sundqvist piti tahallaan luotolliset tilinsä miinuksella niin, ettei velkojalle eli omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal-Sillalle riittänyt maksettavaa.Valtionsyyttäjän mielestä Sundqvistin toiminta myös loukkasi velkojan etua. Käräjäoikeus perusteli
vapauttavaa päätöstään muun muassa sillä, että Sundqvistilla oli perusteltu
usko olettaa, että saamisista voidaan sopia velkojan kanssa. "Asiallinen
päätös" -Suomessa pankkikriisin hoito on mennyt pitkäksi, koska lähdettiin oikeudenkäyntien tielle toisin kuin Ruotsissa ja Norjassa. Suomen ratkaisu ei ole ollut valtion kannalta tuottoisa eikä viisas, Sundqvist huomautti. Sundqvistin toiveissa on nyt työrauha. Hän totesi aikovansa vastakin elättää itsensä ja perheensä. Hän myös huomautti, että jos hän ei olisi tehnyt koko aikaa töitä, hän ei olisi pystynyt maksamaan vahingonkorvausta Arsenal-Sillalle. Hän kuitenkin maksoi sopimuksen edellyttämän summan. Sundqvistin asianajaja Zacharias Sundström totesi käräjäoikeuden ottaneen selkeästi kantaa siihen, että velan määrän on oltava määritelty. Sundqvist määrättiin yhdessä muiden STS-pankin johtoon kuuluvien kanssa maksamaan korvauksia. Sundströmin mielestä tarkkaa vahingonkorvaussummaa ei voitu määritellä, koska oikeuden päätöksistä oli valitettu ja prosessi kesken. Keskisuomalainen 13.11.1999 (Helsinki STT). |
Tässä lehdessä:
|
torstaina
marraskuun 18. päivänä 1999 |
||
yhteydenotto:
suoraan
lomakkeella tai Kuva: Mika Hänninen Helsingissä syyskuussa 1999 |
Sivut valmisti
Pertti Manninen 18.11.1999 |
sivun
alkuun! |
otsikko
ja navigointi 03.01.2001 |
Aikaisemmin: