Tässä on kyse siitä, ettei terveyskeskussairaalaa nyt halutakaan kehittää, vuodepaikkoja halutaan ulkoistaa yksityiselle puolelle, Kinkomaalle, jonne odotetaan yksityissairaala Mehiläistä. Jyväskylän kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Pekka Ojala. - Kritiikkiä jo eropäivänsä tienneen kaupunginjohtaja Pekka Kettusen esityksestä, joka muuttaa kaupunginvaltuuston kaksi kuukautta vanhaa päätöstä. Keskisuomalainen keskiviikkona 10.03.2004. |
|
|
|
Keskisuomalainen keskiviikkona 10.03.2004. "Jyväskylän kaupunginhallituksen maanantaista päätöstä lykätä Kyllön terveysaseman laajennus- jaa saneeraushanketta väitetään laittomaksi. Väite perustuu sosialidemokraattien mukaan muotovirheeseen, joka tapahtui hallituksen helmikuisessa kokouksessa. Kaupunginhallituksen 16.2 kokouksen pöytäkirjassa seisoo, että kaupunginhallitus päätti ottaa käsiteltäväkseen Kyllön laajennushankkeen, jonka sosiaali- ja terveyslautakunta oli viikkoa aikaisemmin hyväksynyt aloitettavaksi tänä keväänä. Todellisuudessa hallitus ei tällaista päätöstä tehnyt tai ainakaan ymmärtänyt tehneensä. ... Varapuheenjohtaja Matti Ojalan (sd.) mukaan kaikki hallituksen jäsenet myöntävät, ettei se ollut koskaan tehnyt alistamispäätöstä eli päätöstä Kyllö-asian ottamisesta hallituksen käsittelyyn. Myös kaupunginhallityuksen puheenjohtaja Erkki Ikonen (kok.) myöntää, että asiassa on muotovirhe, joka kuitenkin tullaan oikaisemaan ensi maanantain kokouksessa. Ulkoistamishalut kiistan taustalla Hankkeen lykkäystä ja uudelleenarviointia vs. sosiaalijohtaja Pekka Utriainen ja kaupunginjohtaja Pekka Kettunen perustelevat mm. sillä, että aikoinaan esitetyt perusteet hankkeelle ovat muuttuneet. - Mikä tässä on kahdessa kuukaudessa muuttunut, ei mikään, kiivastuu Ojala viitaten kaupunginvaltuuston hyväksymään budjettiin viime joulukuussa. - Tässä on kyse siitä, ettei terveyskeskussairaalaa nyt halutakaan kehittää, vuodepaikkoja halutaan ulkoistaa yksityiselle puolelle, Kinkomaalle, jonne odotetaan yksityissairaala Mehiläistä, sanoo Ojala. Keskisuomalainen keskiviikkona 10.03.2004. |
Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia. |
|
|
|
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
p |
|
|
Kansanedustaja Kimmo Sasi (Kok.): Muistamme varsin hyvin vielä joitakin aikoja sitten edustaja Tennilä halusi, että Suomi liittyisi Neuvostoliittoon tai ainakin nyt Varsovan liittoon, mutta nämä ajat ovat nyt ohitse. - Kansanedustaja Esko-Juhani Tennilä (Vas.): Minun isä on seisonut viidettä vuotta etulinjassa Suomen itsenäisyyden puolesta ja pidän loukkaavana teidän kantaanne. - Välihuutaja: Aivan, törkeätä. Eduskunnan kyselytunnilla Nato-kysymyksen keskustelussa tänään torstaina 04.03.2004 n. klo 16:35. |
|
|
|
Lukijan postia. |
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN! |
Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia. |
"Tarkoituksellista vai ei, pääministeri Anneli Jäätteenmäkeä motattiin kuitenkin tälläkin HS-Gallupin valheellisella tiedolla Irak-selvitysten kuumimmalla hetkellä! Lehden vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen." |
Kotikaupungin katu oli hiekkainen tie, siinä Anglia katolleen kääntyi. Vielä vinossa liikennemerkkikin lie, joka ohjausvirheestä vääntyi. Etupenkiltä lasin läpi lennettyäni olin pyörinyt piennarta pitkin. Ojan pohjalla hampaita sylkiessäni minä oksensin verta ja itkin. Gösta Sundqvist. |
|
Pohjat: Vuoden
nuolaisu! - Poliisi
tutki Ahtisaari,
USA:n juoksupoika. - NATO
Vauhti-viikko. |
TOIMITUS.
Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen. Yhteydenotto:
[email protected].
Copyright nettisanomat.com 2004/241. Sivut valmisti Pertti Manninen
(March 12, 2004 11:38). Vanhempi
talvitoimittaja ja kesätoimittaja.
Kuvannut Pertti Manninen. |
Muista
maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi
- yle.fi - mtv3.fi
- aftonbladet.se - guardian.co.uk.
|