Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
 

Linnut. Talven kylmimpänä (?) päivänä varisparvi ilta-auringon viimeisten säteiden syleilyssä ennen jäätävää kylmyyttä ja pimeyttä. Sama parvi kolme kertaa kolmessa kuvassa yhdessä maisemassa. Näin minä sen näin: Lähestyin oikeassa kuvassa olevaa isoa koivua, jonka oksilla linnut lepäsivät. Kuitenkin ne rävähtivät lentoon, enkä saanut mielestäni kuvaa. Ensimmäisen kuvan otin joka tapauksessa ja toisen ja kolmannen vaistonvaraisesti parvea oikealta vasemmalle seuraten. Pertti Manninen Laukaassa sunnuntaina 05.01.2003.



Torstaina 30. tammikuuta 2003. Numero 183
Etusivulle!    

TOIMITUS. Päätoimittaja. Yhteydenotto: [email protected].
Copyright nettisanomat.com 2002/183. Sivut valmisti Pertti Manninen 30.01.2003, (January 31, 2003 1:07).
Talvitoimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen.
2003/01/30 - nettisanomat.com - linnut - kuva - pertti manninen - avoin - joka torstai - kuva - kuvat - pertti manninen - nettisanomat.

Kaikki sivut 2003 (1-6) ja 2004 (1-12) tarkistettu (linkit ja puuttuvat kuvat). SanomaWSOY:n vaatimuksesta johtuen sen kuva-aineisto on sumennettu 2004 (päivämäärä pienellä tekstillä joka kuvassa). Tämä teksti tiistaina 2011-09-20 ja keskiviikkona 2011-09- 21. Pertti Manninen. - Navigointi-tekstit "edellinen, seuraava" lisätty 2011-09-23.
Nettisanomat-sivuston kopiona nettiin maanantaina 2013-01-14.